Uutiset

Ihan pihalla

Olen siinä iässä, että hedelmällisyys tunkee kaikkien keskusteluiden aiheeksi. Vielä viime talvena koko juttu tuntui kovin etäiseltä, vähän vaivaannuttavaltakin, mutta niin kuin ikäiseni tietävät ja vanhemmat ikäpolvet muistavat, tilanteet muuttuvat nopeasti.

Uuteen elämänvaiheeseen on tietenkin syytä valmistautua huolellisesti. Kuten raskaana olleet tai sitä yhä olevat ystäväni, olen minäkin tarttunut alan lehtiin, miettinyt sopivaa värimaailmaa ja oikeita otteita, vertaillut hoitotarvikkeita ja hermoillut, miten tulen selviämään suuresta vastuusta.

Tähän asti äidin ja anopin neuvot eivät ole olleet kovinkaan suuressa huudossa, mutta viime aikoina olen huomannut kyseleväni tauotta ja säilyttäväni jokaista heiltä hellinnyttä tiedonmurua kuin kalleinta aarrettani. Kun minä vasta aloittelen, he ovat tehneet tämän kaiken jo moneen kertaan. Olisi silkkaa typeryyttä olla kuuntelematta.

Vaikka kärsimätön odotukseni on kestänyt jo kuusi kuukautta, se näkyy ulospäin yllättävän vähän. Erityisen oudolta tämä tuntuu siksi, että anopin keväällä tekemän arvion mukaan odotan yhden sijasta jopa pariasataa uutta tulokasta.

Aluksi innostuin, sitten kauhistuin, mutta lopulta olen tottunut ajatukseen, sillä pitäähän puutarhassa kasveja olla.

Niin. Nyt en puhu ruokottomana rehottavasta alapäähuumorista, vaan viime talvena nurkan takaa hyökänneestä halusta omistaa puolitoistatuhatta neliötä Riihimäen ravinteikasta maa-alaa. Sukutalon emännöimisen myötä minusta, joka en ole onnistunut pitämään elossa ainuttakaan rehua, on tulossa kesän aikana pionien, talvioiden, juhannusruusujen ja kymmenien muiden pienokaisten emo. Siis tavallaan äiti.

Kolumnisti
Jyrki Lehtola töräytti sunnuntain Aamulehdessä, että Suomen eksyneimmät löytyvät usein Vauva-lehden ja Suomi24.fi:n keskustelupalstoilta.

Ehkä näin, mutta listasta puuttuu yksi olennainen: Puutarha.net. Sieltä löydymme me puutarhojen uuseksyneet, jotka työnnämme kätemme multaan kenties ensimmäistä kertaa emmekä voisi olla tehtävänkuvastamme enää täydellisemmin pihalla.

Puutarhan hoitamisessa, kuten lasten kasvatuksessakin, on varmaankin parhaat mahdollisuudet bravuurata, jos tietää jotain hoidokeistaan. Mutta kun hyöty- ja koristepuutarhurin saappaisiin hyppää asvalttiviidakon opiskelijakaksiosta, ei edes kasvin alkeellinen tunnistaminen saati sitten nimen mieleen painaminen ole mitenkään yksinkertaista.

Daaliat, gladiolukset, gunnerat ja pelargoniat kuulostavat kaupunkilaistuneen ekohipin korvaan pikemminkin konsonantteihin keskittyvältä artikulaatioharjoitukselta kuin joltakin eloperäiseltä ja maljakkoon sopivalta.

En olisi ikinä uskonut, että tulee päivä, jolloin Jokanaisen puutarhakirj
a yltää toivelistallani kymmenen kärkeen. Mutta kuten ei kukaan äiti, en minäkään aio olla pihapiirini heikoin lenkki. Näin alkajaisiksi saa riittää, että opin kaikkien lasteni nimet.

Päivän lehti

6.4.2020