Uutiset

Ihana punainen syyskeitto

Samettinen punajuurikeitto on parhaimmillaan juuston seurana. Vuohenjuuston sijaan kannattaa kokeilla myös sinihomejuustoa tai vaikkapa fetajuustoa.

Keiton pinnalle voi ripotella myös pähkinöitä. Vuohenjuuston kupeeseen sopivat myös pinjansiemenet.

Punainen keitto

(kuudelle)

1 sipuli
4 isoa punajuurta
3 porkkanaa
200 g juuriselleriä
1 l vettä
2 kasvisliemikuutiota
1 prk tomaattipyreetä
1 rkl viinietikkaa
2 rkl hunajaa
suolaa
mustapippuria
200 g vuohenjuustoa
tuoretta timjamia
 
Kuori ja leikkaa sipuli lohkoiksi. Kuori ja puhdista muut kasvikset. Pilko nekin lohkoiksi.

Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota kasviksia hetki. Lisää joukkoon vesi ja kasviskuutiot. Anna kasvisten kiehua. kunnes ne ovat kypsiä.

Soseuta keitto tasaiseksi. Lisää joukkoon tomaattipyree.

Sekoita joukkoon viinietikka ja hunaja. Mausta mustapippurilla ja tarvittaessa suolalla. Voit halutessasi sekoittaa vuohenjuuston keittoon tai murustella sitä annosten pintaan. Riivi päälle vielä tuoreen timjamin lehtiä.