Uutiset

Ihmiselämä on aaltojen viemää

Thaimaan ja Sri Lankan rannat ovat suomalaisille melkein samaa mitä aikaisemmin olivat Kanarian saaret, Rhodos tai Espanjan aurinkorannikko. Hyökyaaltojen mukanaan tuomasta tuhosta kertovat uutiskuvat ovat kaukaa, mutta samalla hyvin läheltä.

Autolautta Estonian katastrofissa kuoli 825 ihmistä vuonna 1994. Suomalaisuhreja oli 10. Suurin osa uhreista oli ruotsalaisia: 501. Estonia oli nykyajan pahin Ruotsia kohdannut onnettomuus. Oli.

Kukaan ei tiedä, paljonko ruotsalaisia on menehtynyt Intian valtameren hyökyaaltojen uhreina. Aftonbladetin tietojen mukaan yksin Thaimaassa oleskeli onnettomuusaikaan 20 000-30 000 ruotsalaista. Tiistaina päivällä Thaimaan lomakohteista kerrottiin kymmenestä varmistuneesta ruotsalaisuhrista, mutta kadonneita ruotsalaisia oli ”useita tuhansia”.

Intian valtameren rannoilta oli tiistaihin iltapäivään mennessä kerrottu yhdestä ”virallisesti varmistetusta” suomalaisuhrista, mutta silminnäkijäkertomuksista ja kadonneiden määrästä saattoi päätellä, että maanjäristyksen nostattamat aallot veivät mukanaan ehkä useitakin suomalaisia.

Epätietoisuuden tuska on hirvittävintä. Kaikkien Kaakkois-Aasian tuhossa kadonneiden kohtalosta ei saada koskaan lopullista varmuutta.

Pääministeri Matti Vanhanen ja ulkoministeri Erkki Tuomioja valmistivat tiistaina suomalaisia ottamaan vastaan suruviestejä. Ministerit sanoivat sanottavansa. Tyylipisteiden jakamiseen ei ole aihetta.

Ei myöskään pidä tivata, selvisivätkö ulkoministeriö ja muut tahot parhaalla mahdollisella tavalla onnettomuudesta. Kritiikin aika on ehkä myöhemmin, mutta ei nyt. Yksi asia on kuitenkin jo selvää: ei maailmanloppuunkaan voi varautua, ei edes Suomen ulkoministeriö.

Ihmisen kansallisuudella ei ole kuoleman hetkellä väliä. Siksi Intian valtameren uhreja pitäisi pystyä kohtelemaan julkisuudessakin tasavertaisesti.

Siihen on käytännön sanelema pakko pystyä ainakin niiden pelastustyöntekijöiden, jotka ovat joutuneet kulkutautivaaran vuoksi pikahautaamaan tunnistamattomia uhreja.

Syyllisiäkin vuorenvarmasti etsitään, vaikka se onkin luultavasti hyödytöntä. Surun ja järkytyksen jälkeen tulevat katkeruus ja usein myös kohdettaan etsivä viha.

Thaimaan lehdissä on kysytty, miksi varoitusta hyökyaallosta ei kerrottu sen uhkaamille. Kysymykset kuitenkin kumisevat tyhjyyttään.

Krakataun saaren räjähdyksessä ja siitä seuranneissa hyökyaalloissa kuoli 36000 ihmistä elokuussa vuonna 1883.

Pala palalta rakentuu käsitys, jonka mukaan Intian valtameren rannoilla on tapahtunut jotakin vastaavaa, historiallisen tuhoisa luonnonkatastrofi. Ihmiselämä on aaltojen viemää, jos luonto niin päättää.

Yksittäisen ihmisen on mahdotonta ymmärtää onnettomuuden mittasuhteita. Ne menevät yli ymmärryksemme. Vaatimusten ja mahdollisuuksien ristiriita on leveä ja syvä, kun ihminen haluaa kaiken nopeasti ja mieluiten heti.

Järkytyksen hetkellä on vähintä ja samalla tärkeintä antaa aikaa, itselle ja muille.

Päivän lehti

29.3.2020