Uutiset

Ihmisen ääni

Otsikosta huolimatta en nyt kirjoita eduskuntavaaleista. Suoranaisesti. Enkä perussuomalaisista, vaikka kysyn: kuka kuulee tavallista ihmistä?

Virkamiesten pitäisi kuulla, poliitikot ja puolueet ainakin antavat ymmärtää kuulevansa ja yhä useammin media ymmärtää antaa ihmiselle mahdollisuuden tulla kuulluksi.
Keskustellaanpa vanhustenhuollosta käytävästä keskustelusta.

Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Iisakki Kiemunki (sd.) kummeksui Viikkouutisten (4.2.) lukijapalstalla, miksi ”paikalliselta medialta” jäi huomiotta iltapäivälehden ranking-lista vanhusten paratiisikunnista. (Jep, Hämeenlinna ei pärjännyt huonoimmin.)

Ei se jäänyt huomiotta, vaan jätimme sen huomiotta.
Toisin kuin Kiemunki kirjoitti ei ainakaan Hämeen Sanomat reagoi enää järin herkästi erilaisiin kuntien ”paremmuusjärjestyksiin”. Noitahan tehdään jatkuvalla syötöllä, usein vanhentunein tilastotiedoin, tulosten pätevyyttä ja merkitystä problematisoimatta.

Kiemungin harmistuksen pääsisältö oli, että lehdiltä ja yleisönosastokirjoittajilta jää liian usein tajuamatta, kuinka hyvään suuntaan Hämeenlinnan vanhustenhuolto on viime vuosina kehittynyt, kun sen palvelurakennetta on uudistettu.

Harvasta aihepiiristä on HäSa kirjoittanut niin paljon, neutraalisti tai positiivisestikin, kuin Hämeenlinnan vanhustenhuollon uudistuksista. Arkistossa on satoja juttuja.

Ilta-Sanomien vertailussa olivat ”kuntien palvelurakenteet” vain yhtenä tilastokriteerinä kahdeksasta. Muita olivat sellaiset paratiisin määrittäjät kuin ikäihmisten yksinasuminen, sairaalakäynnit, kuolleisuus ja 85-vuotiaiden osuus väestöstä.

Kiemunki puhui aidanseipäästä nimeltä vanhusten laitoshoito ja osoitteli sillä julkiseen keskusteluun osallistuvia, vaikka Iltiksen ikäparatiisin aidassa oli seipäitä rutkasti enemmän.

– Medialla on tarve ja tilaus kertoa asioita taviksen näkökulmasta, kauhutarinoiden kautta ja tunteisiin vedoten, Kiemunki kirjoitti.

Kyllä, tarvetta on, koska on tilausta. Tiedotusvälineiden yksi tehtävä on antaa ääni äänettömille. Tuo on minulle paljon mieluisampi megafoni-ilmiö kuin JSN:n puheenjohtajan Risto Uimosen lanseeraama havainto, kuinka porina voimistuu mediassa möykäksi.

Alati tässä työssä törmää siihen, että yhteydenottaja kokee lehden viimeiseksi keinoksi ja auttajaksi. Imartelevaa ja surullista.

Toki julkisuutta käytetään hyväksi. Toki lehti silti kertoo yksittäistapauksiakin, kun niillä on yleistä merkitystä ja ne edistävät ajankohtaista keskustelua. Valituksilla ja valvonnalla on painoarvonsa, mutta kyllä Hämeenlinnankin isot vanhustenhuollon uudistukset saivat vauhtia megafonin hönkäilyistä.

Tosielämän tapauksilla on eittämätön todistusarvonsa. Muttei lehti voi niihin rajoittua kokonaiskuvan kustannuksella. Olisi silti lukijoiden aliarvioimista läntätä jok’ikiseen tapausselostukseen leima: ”Muistathan, että valtaosalla asiat ovat sentään hyvin!”

Jos Valvira kuukausien panttaamisen jälkeen vihdoin julkistaa tietonsa vanhuslaitosten epäkohdista, saavat ne tilaa HäSa:ssakin. Mutta kunpa Hämeenlinna julkistaisi oman, jo viime loka-marraskuussa vanhustenhoitoyksiköissä teettämänsä kyselyn asiakastyytyväisyydestä.