fbpx
Uutiset

Ihmiset nostavat hintoja, eivät eurot

Ei euro nosta hintoja, vaan ihmiset. Euro antoi tilaisuuden hinnankorotuksille, joita nyt perustellan sillä, että euro vei hintatietoisuuden. Näi kuluttajasta tehdään myös tyhmä.

Maailmasta on tullut paitsi kylmä, myös häikäilemätön. Johtajilla on optionsa, kansanedustajilla omat bulvaaninsa, joiden selän taakse on hyvä piiloutua. He pesevät kätensä, kun tulee puhe palkankorotuksista, jotka ovat valovuosien päässä tavallisten palkansaajien palkankorotuksista.

Jälleen kerran saimme lukea, ettei euro ole nostanut hintoja. Sitä lukiessa en voinut välttyä rinnastukselta Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan Lahtisen toteamukseen sotilaan ruoka-annoksista. “Menes valittaan nälkääsi, niin lyödään semmonen rätinki eteesi, jossa todistetaan, ettei sinulla voi olla nälkä.”

Kirjoituksessa puhutaan hintatietoisuuden kieroutumisesta, psykologisista tekijöistä, sekä laskuvirheistä muutettaessa eurot markoiksi. Kyllä eläkeläinen tuntee nahoissaan, miten hinnat vaikuttavat elintasoon. Kun viinan hintaa laskettiin, nousi eläke 0.93 prosenttia, koska viinan hinta lasketaan eläkeindeksiin mukaan.

Matkapuhelin ei ole jokapäiväinen ostos. Mutta leipä ja maito on. Eikö juuri ruokakori ja sen hinta ole se, jonka tavallinen kuluttaja huomioi.

Maksan ruokakorini luottokortilla. Niinpä minulla on mustaa valkoisella.

Otin vertailuvuodeksi vuoden 2001 joka oli viimeinen markkavuosi, johoh vertasin vuosia 2002 ja 2003.

Kun euroon siirryttiin, puhuttiin, että ruuan hinta laskee. Toden totta, ruokakorini halpeni 13 prosenttia. Mutta jo vuonna 2003 hinnat nousivat 33 prosenttia. Se siitä kieroutuneesta hintatietoisuudesta.

Viljo Pennanen

Hämeenlinna

Menot