Kolumnit Uutiset

Ihmiskunta tuhoutuu, ja hyvä niin

Päivittäistä uutisvirtaa seuraamalla ja historiaa silmäilemällä ihmisestä saa perin masentavan kuvan. Oli aikakausi mikä hyvänsä, ahneutta ja häikäilemättömyyttä on määrättömästi.

Juuri nyt me vauraiden maiden asukkaat olemme huolissamme Krimin kriisistä. Venäjän tsaari Putin on lähtenyt valloitusretkelle, joka uhkaa jos ei nyt ehkä ihan maailmanrauhaa, -taloutta kuitenkin.

Isokin sota olisi helppo sietää, sillä sehän vain merkitsisi nousukautta ja rahan kiivasta kertymistä ennestäänkin suunnattoman rikkaille pelureille. Mitä väliä siinä olisi muutamien satojentuhansien tai miljoonien kärsimyksillä.

Nyt vaan ovatkin isommat asiat pelissä. Maailmankauppa on vaarassa häiriintyä, joten Krimin kriisi kuivahtanee paikalliseksi pikku kähinäksi. Valitusta ja pulinaa kuuluu, mutta talouden pyörät pyörivät.

Kautta aikain ahneus on siis ajanut ihmiskunnan kriisistä toiseen, lisää rikkautta rikkaille ja sen vähänkin pois köyhiltä. Satunnaiset hyvät teot eivät ole tätä miksikään muuttaneet.

Siksi onkin turvallista ajatella, että ihmiskunnan elo loppujen lopuksi on ohikiitävä hetki, mitättömän lyhyt ja himmeä tuikahdus maailmankaikkeuden välkkeessä.

Nyt luulemme olevamme jotakin, vaikka hetki sitten meitä ei ollut, eikä taas kohta ole. Mikä mainiointa, ihmiset tekevät kaikkensa jouduttaakseen omaa loppuaan. Samalla menee tämän kotipallomme elinkelpoisuus.

Jollei jossakin karkaa tappajavirus tai ydinsota tuhoa maata, saasteet, ilmakehän muuttuminen, luonnonvarojen hiipuminen ja liikakansoitus hävittävät meidät muutamamassa vuosisadassa tai viimeistään muutamassa vuosituhannessa.

Geologisessa ajanlaskussa ajatellen, mitä sitten? Aika korjaa maapallon haavat ja uusi, toivon mukaan viisaampi elämä saa mahdollisuutensa. Näin ehtii käydä moneen kertaan ennen kuin aurinkomme kuolee.

Muutaman sadantuhannen vuoden kuluttua jonkinlainen elävä olento kenties ihmettelee lyhyen ihmiskauden jäänteitä samoin kuin nykyiset arkeologit ihmettelevät muinaisia fossiileja.

Toiveikkaat utopistit kuvittelevat, että ihminen keksii keinon paeta maasta muille planeetoille ennen maailmamme tuhoutumista. Nämä siirtokunnat sitten säilyttäisivät lajimme erinomaisen ylevyyden ja loistavat ominaisuudet.

Siinä sitä olisikin lahjaa kerrakseen.

Onneksi etäisyydet ovat sellaisia, ettei tämä tuholainen pysty levittäytymään ja turmelemaan ympäristöään. Samasta syystä ulkopuolista apua on turha odottaa, vaikka jossakin päin universumia sattuisikin juuri nyt olemaan samankaltaista elämää.

Olisiko olemassa jokin vaihtoehto? Sitä sietää miettiä, jos joku sattuu olemaan kiinnostunut. Paskapallo pyörii jo vinhasti kohti tuuletinta.