fbpx
Uutiset

Iida-tädin kortteeri jäi elävästi mieleen

Kun Hämeen Sanomien Sunnuntaisivujen Tuhotun talon tarina-sarjassa kerrottiin Armas Lindgrenin suunnitteleman Birger Jaarlin katu 4:n värikkäistä vaiheista, läikähti kalvolalaisen Pirkko Huovilaisen sydämessä lämpimästi. Talolla ja ennen kaikkea sen pihalla olleella pikkurakennuksella on nimittäin hänelle erityisen tärkeä merkitys.

Syksyllä 1942 Iittalassa asunut Pirkko Hakala muutti monien muiden tavoin koulukortteeriin Hämeenlinnaan päästyään yhteiskouluun.

Kortteeri löytyi helposti, sillä serkkutyttö otti Pirkon asuintoverikseen Birger Jaarlin katu 4:ään. Asunnon haltija oli melkein 80-vuotias entinen torikauppias Iida Lindholm (1872-1964), jota Pirkko Huovilainen kutsuu vieläkin yksinkertaisesti tädiksi, vaikkei tämä sukua ollutkaan.

– Tädin asunto sijaitsi pienessä puutalossa sisäpihalla. Pienuudesta huolimatta siinä oli kolme asuntoa. Toisessa päässä asui talonmiehen perhe ja toisessa päässä hellahuoneessa yksinäinen vanha neiti. Tädin asunto oli keskellä ja siihen kuului pienen pieni keittiö, joka oli tädin puoli ja vähän isompi kamari, missä me tytöt asuimme, Pirkko Huovilainen muistelee.

Elämä koulukortteerissa oli taloudellisesti erittäin tiukkaa, mutta kodikasta. Tytöillä oli huoneessaan kaksi sänkyä, jotka he ristivät Eisenkasteniksi ja Nachtugiksi.

– Joka lauantai koulun päätyttyä lähdimme iltapäiväjunalla kotiin, missä äidin leipoma lämmin hiivaleipä ja mustikkasoppa aina odotti. Sunnuntai-iltana palasimme painavia matkalaukkuja raahaten asunnolle. Laukuissa oli viikon muona: leipää, perunoita, possun lihaa ja joskus koivuklapejakin, sillä asunto oli kylmä.

Mukavuuksia ei ollut.

– Puusee oli piharakennuksen yläkerrassa. Sinne oli kiivettävä jyrkkiä rappuja pitkin. Jokainen piti oman ulkohuoneensa lukossa ja avain roikkui keittiön naulassa. Nykyisiä vessapapereita ei tunnettu, vaan kaikki kaupan käärepaperit leikeltiin sopivan kokoisiksi liuskoiksi.

Tätiä ei voi unohtaa

Iida Lindholm oli persoonallisuus. 91-vuotiaaksi elänyt nainen asui Birger Jaarlin kadulla yli 30 vuotta.

Täti aloitti vuonna 1890 työskentelyn Fältmarsin tupakkatehtaalla Hämeenlinnassa ja ehti olla tehtaan leivissä 30 vuotta eli vuoteen 1920 asti, kun tehdas lopetettiin.

Sittemmin neidiksi jäänyt Iida-täti tuli kaupunkilaisten tutuksi torikauppiaana ja tietenkin koulukortteeristaan, jossa ehti asua liuta nuoria.

Vielä vanhoilla päivillään pirteä Iida Lindholm kävi uimassa ja auttoi naapurin tohtoriperheessä. Täti oli hyvin huumorintajuinen ja kertoi mielellään tarinoita.

Pirkko Huovilaisen mieleen on elävimmin jäänyt tarina viisivuotiaasta pojasta, jonka täti oli pelastanut Vanajavedestä hukkumasta. Poika tunnettiin sittemmin kirjailija Matti Kurjensaarena. Kurjensaari ei koskaan unohtanut pelastajaansa, vaan vieraili säännöllisesti tämän luona.

Pirkko Huovilainenkaan ei koskaan unohtanut Iida-tätiä. Hän asui tädin luona vuoteen 1951 asti, kun hän valmistui seminaarista opettajaksi.

– Kävin tädin luona usein myöhemminkin. Muistan ikuisesti vanhan pihan, sen suuret tuoksuvat poppelit, rauhallisen tunnelman ja vaatimattoman, mutta onnellisen kouluajan ja Birger Jaarlin katu 4:n.

Juttu on jatkoa Tuhotun talon tarina-sarjassa kerrottuun Birger Jaarlin katu 4:n kohtaloita valottavaan kertomukseen, joka julkaistiin Sunnuntaisivuilla 23. tammikuuta.

Menot