Kolumnit Uutiset

Ikääntymiseni on toivottavaa

Luin muutama viikko sitten isoäidistäni tehdyn 70-vuotishaastattelun. Siinä huivipäinen mummo kutoi harmaata sukkaa keinutuolissa ja muisteli kovaa elämäänsä kyynel silmäkulmassa kaihoisasti kimmeltäen.

Kuinka monesta tämän päivän 70-vuotiaasta tehtäisiin enää haastattelua, jossa häntä kuvailtaisiin ”karheakätiseksi, mutta lämminsydämiseksi vanhukseksi”?

Kyllä minun pitäisi toimittajana pitkään miettiä, voisiko sellaisen jutun tehdä enää edes 80-vuotiaasta.

Isoäitini täytti 70 vuotta 1950-luvun lopussa ja silloin hän oli jo vanhus. Suomalaisten odotettavissa ollut elinikä oli nimittäin tuolloin juuri 70 vuotta. Tänään tämän seniorin, harmaahapsen tai ikäihmisen sanottaisiin elävän päinvastoin kolmatta ikäänsä eli aikaa työiän ja varsinaisen vanhuuden välissä.

Ikääntyminen on Suomessa uusi ilmiö, sillä eliniän piteneminen alkoi vasta sata vuotta sitten. Vasta 50-luku toi maahan nuorison ja toisaalta myös vanhukset. Siihen asti ihmisen arvo määriteltiin työnteon, ei elettyjen vuosien mukaan. Pienet lapset ja todella vanhat olivat vaivaisia, koska eivät olleet tuottavia.

Kuulostaako tutulta?

Olemme palaamassa ajassa vuosikymmeniä taaksepäin aikaan, jolloin vanhankin ihmisen arvon mittari oli tuottavuus. Tuskin maltan odottaa aikaa, jolloin työpaikkani oven edessä on rollaattoriparkki ja saan 70-vuotiaana tehdä juttuja nuorison syrjäytymisestä.

Ikääntyvän työntekijän korvissa vaatimukset työurien pidentämisestä ja eläkeiän nostosta tuntuvat kohtuuttomilta. Vaikka meidän elinaikamme piteneekin koko ajan, eivät tärkeimmiltä tunnu odotettavissa olevien vuosien määrä, vaan se, millaista elämää pystyy ikääntyneenä viettämään.

Ei elämisen tarkoitus voi olla vain työn tekeminen ja itsensä työkykyisenä pitäminen. Kyllä työntekijälläkin on oltava oikeus vanhentua, ei vain ikääntyä. Sen sijaan, että polttaa kynttiläänsä molemmista päistä, on voitava nostaa kynttilä pöydälle ja sytyttää.

Kukaan ei voi olla koko elämäänsä täydessä iskussa. Työelämän vaatimukset kovenevat koko ajan. Paineet lyhentävät pinnaa ja jaksaminen tuntuu välillä mahdottomalta. Mitä enemmän on vuosia mittarissa, sitä raskaammilta tuottavuuden vaatimuksiin vastaaminen tuntuu.

Miten houkuttelevaa. Teet töitä väsymättä, jäät loppuun ajettuna eläkkeelle ja alat sairastaa. Jääkää hyvästi haaveet kolmannesta iästä.

Me elämme ensimmäistä kertaa historiassa todella vanhoiksi. Olisi mukavaa saada ikääntyä ilman paniikkia siitä, muuttuuko nyt tuottajasta taakaksi. Ikääntymiseni on kuitenkin toivottavaa. Kyllä se aina vaihtoehdon voittaa.