Uutiset

Ikea-kalustuskin voi olla museokamaa Hämeenlinna

Minkälaisissa nojatuoleissa hämeenlinnalaiset istuivat 1960-luvun puolivälissä? Miten viisihenkinen perhe mahtui nukkumaan huoneen ja keittiön asunnossaan? Entä minkälaisia päiväpeittoja levitettiin vuodesohvalle 1970-luvulla?

Kotien sisustuksesta voisi olla jäljellä vain hataria muistikuvia, ellei Hämeenlinnan historiallinen museo olisi määrätietoisesti tallettanut arkistoihinsa kotien arkea.

-Museossa on tehty kotitutkimusta ensimmäisen kerran 1964 ja toisen kerran 1970-luvulla. Tällaista ei kaikissa museoissa ole, amanuenssi Inka-Maria Laitila sanoo.

Helmikuussa museo sai kokoelmiinsa jälleen uuden siivun suomalaista arjen historiaa, kun museo osallistui valtakunnalliseen ”Suomalainen talvipäivä” -dokumentointiin.

Hämeenlinnan historiallisen museon lisäksi 10 muuta museota eri puolilla Suomea dokumentoi tavallisten suomalaisten perheiden talvista arkipäivää. Perheenjäseniä kuvattiin ja haastateltiin ja dokumentit tallennettiin museoiden kokoelmiin tulevaa tutkimuskäyttöä varten.

Kuvia huonekaluista ja vaatteista

Hämeenlinnan historiallinen museo halusi jatkaa dokumentointia hiukan pitemmälle kuin muut valtakunnallista tallennus- ja kokoelmayhteistyötä tekevät museot.

Koska museossa on jo entuudestaan kattavasti aikaisempien vuosikymmenten kotidokumentteja, kävi museoväki vielä erikseen valokuvaamassa tutkimusperheen huonekaluja, astioita ja vaatetusta.

-Meillä on poikkeuksellisen laaja tekstiilikokoelma pitkältä ajalta, joten otimme mukaan vaatedokumentointiakin, Inka-Maria Laitila kertoo.

Tutkimuksen kohteena ollut hämeenlinnalainen nelihenkinen perhe ei halua esiintyä lehtijutussa omilla nimillään. He suostuivat dokumentoitaviksi sillä ajatuksella, että tiedoista voisi olla iloa tulevien vuosikymmenten tutkijoille.

-Ei ole mitään sanottavaa siitä, miltä tuntui tulla talletetuksi museoon. Teimme vain sitä, mitä muutenkin olisimme arkipäivänä tehneet, tutkimusperheen äiti sanoo.

Arjen tallentaminen museolle tärkeää

Jo 1960- ja -70-luvuilla Hämeenlinnassa tutkittiin noin sadan perheen kotia ja arkea. Inka-Maria Laitila arvelee, että monet tutkimuksen kohteista pitivät hanketta pähkähulluna.

-Perheisiin oli ensin lähetetty kirje, mutta sitten tutkijat vain menivät ja soittivat ovikelloa, hän kertoo.

Monet saattoivat ihmetellä, miksi tavallisten ihmisten vaatimattomia koteja piti kuvata ja tallentaa muistiinpanoihin.
-Sisustuslehtien ylelliset artikkelit eivät kerro totuutta suomalaisesta arjesta. Juuri arjen tallentaminen on museoiden tärkeä työ, amanuenssi Inka-Maria Laitila tähdentää.

Dokumentoinnissa ja tallennuksessa pitää hänen mielestään kuitenkin harkita tarkkaan, mitä tutkitaan.

-On mietittävä, mikä ehkä tulee muuttumaan ja mikä on katoamassa, hän sanoo.

Pikku asunnoista luksustaloihin

Kun nyt katselee valokuvia 1960-luvun kotitutkimuksesta, muutoksen huomaa selvästi. Siihen aikaan tyypillinen perheasunto oli huone ja keittiö omakotitalon yläkerrassa.

Siellä nojatuolit olivat kevyitä koivujalkaisia istuimia, joissa oli kangasverhoiltu päällinen. Suurperheen nukkumisongelmat ratkaisi vuodesohva, jonka päälle levitettiin 1970-luvun tultua tietenkin chenille-päiväpeitto.

Tämän päivän kotitutkimukseen tallentui kuvia isoista omakotitaloista, joissa kaikilla perheenjäsenillä oli oma huone ja joista isät ja äidit lähtivät töihin omilla autoillaan.

-Sekin saattaa olla 50 vuoden kuluttua muuttunut asia ilmastonmuutoksen myötä, Laitila pohtii.

Hämeenlinnan historiallisen museon kotitutkimuksen materiaalia on jo käytetty varteenotettavien tieteellisten tutkimusten lähteenä. Esimerkiksi Minna Sarantola-Weissin väitöskirjassa Sohvaryhmän läpimurto (SKS 2003) hämeenlinnalaisten kotidokumentit olivat suureksi avuksi.

-Tallennus on todella merkittävää museotyötä. Kuka muistaa yhtäkään tekemääni näyttelyä muutaman kymmenen vuoden kuluttua, mutta tallenteet ovat 50 vuoden päästä yhä käytettävissä, Laitila sanoo. (HäSa)