Uutiset

Ikuisen nuoruuden yhteiskunta

Vanhuskeskustelussa vilisee näköharhoja kuin vapun jälkeiseen todellisuuteen totuttelevan reiskan hapuilevassa näkökentässä.

Tähänkään asiaan en voi sanoa kuin omasta puolestani: itse kuolisin mieluimmin rauhallisesti kotona. Todennäköisin kuolema on edessä laitoksen letkuissa, eikä asiaa aikanaan varmaan minulta kysytä.

Eliniän ennusteet uhkaavat venyä. Siispä ilmoitan asian hyvissä ajoin letkunpitelijöille, jos ei silloin ole jo käytössä väsymätön hoitorobotti, joita jo nyt tarvittaisiin.

Olemme kaikki sitä mieltä, että vanhuksia pitää hoitaa hyvin. Mielipide ei kuitenkaan yllä pintaa syvemmälle, joten se onkin oikeastaan patamusta julkinen valhe. Ei meillä oikeasti vanhuutta arvosteta.

Kun on rahassa mitattavien valintojen aika, ”kaikki” ihannoivat nuoruutta ja elinvoimaa. Ne ovat nykypäivän halutuinta kauppatavaraa.

Unelmahan on sellainen, että kotiovelle ilmestyy television kuvausryhmä, joka vie vuosisadan muuttumisleikkiin, jossa väsähtänyt keski-ikäinenkin pääsee jälleen kukkeaksi kaksikymppiseksi.

Kaiken pitäisi olla loppuun asti kiiltävää ja kaunista, mutta todellisuus ei sitä useinkaan ole. Elämä ei voi olla jättämättä jälkiään. Vanhuus on ryppyistä ja joskus rumaa, mutta niin on koko elämä.

Vanhustenhoidossakin on kysymys vanhuuden kohtaamisesta ja kunnioituksesta.

Kaikilla meillä on omat vanhuksemme, kenellä läheiset, kenellä etäiset. Vanhusten asia yhdistää, mutta samalla erottaa. Onhan heitäkin, jotka ovat vanhuksensa unohtaneet, tahtoen tai tahtomattaan.

Syvä henkilökohtaisuus tekee vanhustenhoidon ongelmista niin kipeitä. Se kirpaisee, jos omainen elää puutteellisen hoidon varassa, kun säästöt purevat ja hoitokoneisto vain vinkuu rahapulaansa. Vain vahvat jaksavat puolustaa heikkoja. Hekin voivat kuitenkin joskus olla väärässä.

Todellisuudella on taipumus vääristyä, kun asia on liian lähellä. Laiminlyönnit on nostettava esiin, mutta niiden perusteella ei pitäisi yleistää.

Jos vanhus sidotaan sairaalassa sänkyyn, se on tietenkin väärin, mutta kertooko iltapäivälehden sensaatiojuttu sittenkään mitään itse asiasta.

Keskustelua siivittää aito huoli hoidon tasosta. Siksi onkin surullista, että se ei todennäköisesti johda mihinkään.

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä (kesk.) on niin hyvää tarkoittava ministeri, että pahaa tekee. Tänään hän puhuu korulauseitaan vanhustenhuollosta eduskunnassa vastatessaan opposition välikysymykseen.

Asioista vastaavat viralliset tahot peittävät inhimillisen ymmärryksensä puutteen munkkilatinaan. Amebamainen hoitokoneisto perustelee toimintaansa tai toimimattomuuttaan käsittämättömin lausein, joilla ei hoideta ketään. Yksikään mummo tai vaari ei elä resursseilla, prosesseilla tai strategioilla.

Ihminen tarvitsee ihmistä, oli hän sitten nuori, vanha tai hyvin vanha.

Päivän lehti

2.6.2020