Uutiset Kauhajoki

Poliisi etsii kommandopipoista henkilöä Kauhajoella – Koulujen ovet lukittu varotoimenpiteenä

Poliisi etsii Kauhajoella kommandopipoista miestä. Kuva: Jorma Havula

Poliisi etsii parhaillaan kommandopipoista ihmistä Kauhajoen keskustassa Etelä-Pohjanmaalla.

Pohjanmaan poliisi viesti Twitterissä puoli kahden aikoihin, että tummiin pukeutuneen henkilön kommandopipo päässä on nähty liikkuvan Kauhajoen keskustassa vähän puolen päivän jälkeen.

– Jos henkilö saadaan kiinni, niin tiedetään paremmin, mistä on kysymys ja onko kysymys mistään, Pohjanmaan poliisin viestintäpäällikkö Mikael Appel kertoi Ilkan ja Pohjalaisen toimitukselle.

Kolmen kauhajokelaiskoulun eli koulukeskuksessa, yhteiskoululla ja lukiolla ovet on lukittu noin yhden aikoihin ja oppilaat odottavat opettajien kanssa luokissa.

Puoli kolmen aikoihin poliisi kertoi, ettei ole vielä tavoittanut henkilöä, jota etsitään Kauhajoen keskustassa.

– Tämänhetkisten tietojen mukaan mitään uhkauksia ei ole esitetty eikä henkilö ole vaaraksi yleisölle, poliisi arvioi.

Kolmen kauhajokelaiskoulun eli koulukeskuksessa, yhteiskoululla ja lukiolla ovet on lukittu noin yhden aikoihin ja oppilaat ovat odottaneet opettajien kanssa luokissa.

Ilkan ja Pohjalaisen mukaan osa oppilaista on päässyt kotiin kahdesta lähtien. Poliisi on saattanut koululaisia linja-autoille. Paikan päältä tulleiden tietojen mukaan kotiin ovat päässeet ne oppilaat, joita vanhemmat ovat tulleet hakemaan.

Pyörällä kouluun tulleiden ei ole annettu lähteä.
Kauhajoen suuntaan on mennyt puolen päivän jälkeen useita poliisiajoneuvoja.

 

Etelä-Pohjanmaalla Kauhajoella kolmen koulun ovia on pidetty lukittuina varotoimenpiteenä, kertoo sanomalehti Ilkka.

Ilkan haastattelema yhteiskoulun rehtori Soili Arola kertoo, että koulukeskuksessa, yhteiskoululla ja lukiolla on ovet lukossa. Hän ei osaa kertoa tarkkaa syytä.

Pohjanmaan poliisin mukaan paikalla on useampi poliisioperaatio. Paikalla on nähty tummiin pukeutunut kommandopipoinen henkilö, kertoo Pohjanmaan poliisin viestintäpäällikkö Ilkalle.

Lue myös: Väkivallanteko ammattiopiston tiloissa kuopiolaisessa kauppakeskuksessa