Uutiset

Ilma seisoi, mutta rinkeli maistui

Vai etteikö suomalainen tanssi. Tanssii kyllä. Tanssiseura Baunssi nimittäin houkutteli esitystään seuraamaan tulleet turenkilaiset keikuttamaan lanteitaan heti aamupäivästä, vaikka yksikin liike sai aikaan valtavan hikiryöpyn. Baunssin Pitkä kuuma kesä -show oli osa Hämeen Sanomien Maakunnan tähtitapahtumaa.

-HIeno esitys. Nuoretkin tanssijat ovat eteviä, Marja Koskinen kehui esityksen jälkeen.

Koskinen ja Inkeri Salo nauttivat vilkkaasta torielämästä. Naiset nauroivat, että vastaan oli kävellyt tuttu tutun jälkeen.

Yleensä Turengin torielämä on hiljaisempaa.

-En tiedä, missä turenkilaiset ovat kesäisin. Täällä on aika vähän tapahtumia, Salo miettii.

-Torilta on pakko hakea Lopen perunaa. Se on tärkeää, Koskinen huomautti.

Janakkalalaiset Asko Palojärvi, 12, Jon Rokkanen, 11, Timo Alatupa, 12, Tomi Seppänen, 13, Simo Nurminen, 13, Jermu Könnömäki, 12, ja riihimäkeläinen Tatu Kven, 13, kävivät vuoronperään ostamassa viipurinrinkeleitä markkinakojusta.

-Nämä on hyviä, pojat mainostivat.

Rinkelit olivat pääsyy siihen, miksi poikajoukko ylipäätään tuli Laurinmarkkinoille. (HäSa)

Päivän lehti

29.1.2020