Uutiset

Influenssa kaataa varusmiehiä

Parolan panssariprikaatin terveysasemalla on ollut puolitoistaviikkoa sutinaa, kun noin 1500 potilasta on hakenut apua flunssaoireisiin. Normaalisti vastaanottokäyntejä on reilusti puolet vähemmän.

170 varusmiehellä on todettu olevan influenssa. Heistä on tällä hetkellä kolmisenkymmentä vuodelevossa terveysasemalla ja osa vuodelepovapautuksessa yksikössä kovan kuumeen vuoksi.

-Kyllä epidemiasta voidaan puhua, sanoo hallintopäällikkö Juha Jakobsson.

Kyseessä on influenssa A, alatyyppi H3.

Parolannummella sairastuneita hoidetaan kuten ennenkin. Ainoa ero on vain se, että töitä tehdään kovemmin ja nyt on otettu käyttöön joukkovastaanotot, joissa työskennellään työpareittain.

Vaikeimmat tapaukset jäävät hoitoon terveysasemalle. Jos kaikki eivät mahdu terveysasemalle, osa lähetetään omaan yksikköön vuodelepoon ja vakavat tapaukset keskussairaalaan. Panssariprikaatissa ei enää ole varasairaalaa.

Jos oireet antavat myöden, varusmiehille annetaan vuodelepovapautus, joka tarkoittaa sitä, että varusmies lähetetään omaan punkkaan lepäämään.

-Potilaille viedään tupiin ruokaa ja juomaa. Ajoittain ammattihenkilöstö tekee myös pistotarkastuksia tupiin, kertoo Jakobsson.

Koko varuskunnassa on myös tehostettu käsihygieniaa ja yskimistekniikkaa taudin taltuttamiseksi. (HäSa)

Päivän lehti

27.5.2020