Uutiset

Ingmanit myivät jäätelönsä kansainväliselle Unileverille

Ingmanin perhe myy jäätelöliiketoimintansa Unileverille. Ingman Ice Cream siirtyy kansainvälisen elintarvikejätin omistukseen, jos kilpailuviranomaiset hyväksyvät kaupan.

Ingman on Suomen toiseksi suosituin jäätelömerkki. Ingman Ice Creamillä on tuotantoa Suomen lisäksi Ruotsissa, Liettuassa ja Valko-Venäjällä.

Ingman Ice Creamillä on noin 700 työntekijää. Sen liikevaihto oli viime vuonna noin 70 miljoonaa euroa.

Unilever on brittiläis-hollantilainen yritys, joka on keskittynyt päivittäistavarakaupan vahvoihin brändeihin. Yhtiö mainostaa itseään sillä, että sen tuote valitaan vuodessa 170 miljardia kertaa. Sen liikevaihto oli viime vuonna 44,3 miljardia euroa. Unileverin kansainvälinen jäätelöbrändi on GB.

-Jäätelöt ovat meille yksi strateginen kategoria ja eräs merkittävimmistä kasvualueista, sanoo Unileverin Suomen maajohtaja Kalle Järvinen.

Järvisen mukaan Ingmanilla on vahvoja kuluttajatuotemerkkejä, joilla on runsaasti kasvumahdollisuuksia ja jotka täydentävät Unileverin nykyistä liiketoimintaa.

Ingmania arvostamme

Esiintyykö Unilever jatkossa vain GB-nimellä vai säilyttääkö se Ingmanin brändit ja tuotannon?

-Voimme suunnitella tulevaisuutta vasta, kun kilpailuviranomaiset ovat hyväksyneet kaupat, Järvinen sanoo.

-Arvostamme Ingmania ja sen alabrändejä. Niiden kehittäminen jatkuu.

Jos Unilever ostaa Ingmanin jäätelöliiketoiminnan, kaksi Euroopan suurinta elintarvikeyhtiötä jakaa Suomen jäätelömarkkinat. Sveitsiläinen Nestlé osti Valiolta sen jäätelöliiketoiminnan vuonna 2004. Kaupan mukana Nestlé sai Turengin jäätelötehtaan, jolla se on jatkanut jäätelön valmistamista.

Nestlé ja Unilever ovat toimineet eri tavoin ostaessaan jäätelöliiketoimintaa. Nestlé on jatkanut kansallisten jäätelöiden valmistusta ja säilyttänyt vanhat merkit. Unilever on keskittänyt tuotantoa ja ottanut käyttöön kansainväliset merkit. (HäSa)