Uutiset

Inhimillisyyttä kehiin

Tosijuttuja elävästä elämästä, suorastaan uskomattomalta kuulostavia kuulee maatessaan sairaalassa neljän hengen huoneessa.

Sairaalassa on jostain syystä helppo purkaa omia kokemuksiaan. Siellä tietää, että naapuri ymmärtää, eikä kyllästy kuuntelemaan.

Keskusteluista on suorastaan hyötyä, kun valittamisen taso on ohitettu ja päästään vaikkapa ruokavinkkien vaihtoon. Ruokailustahan on tullut suorastaan taitolaji.

Ymmärrystä oman kehon ja mielen oikkuihin vaaditaan muutoinkin entistä enemmän.

Siitä seuraava tositarina.

Saatuaan kivuliaan sappikohtauksen, jota ei ennen asiantuntijan diagnoosia sappikohtaukseksi tunnistanut, tuuloslainen henkilö soitti paikalle ambulanssin päästäkseen mahdollisimman pikaisesti ensiapuun.

Ambulanssi tuli ja lähti, mutta ilman potilasta.

– Soittivat minulle kuitenkin taksin kyytimään sairaalaan, rouva kertoi.

Ensi kuulemalta tuntuu uskomattomalta, että ambulanssi uskaltaa jättää potilaan ja kyyditsemisen sijaan henkilökunta soittaa paikalle taksin.

Edellä mainittu tarina on kuitenkin totta.

Ensihoitajat toimivat ilmeisesti saamiensa ohjeiden mukaan. Potilaan omaa vastuuta tilansa arvioinnissa korostetaan kaupungin asukkailleen jakamassa tiedotteessa, jossa vihjataan vaihtoehtona myös yksityisen hoitopalvelut.

Tuntuu käsittämättömältä, että meidän, tavallisten tallaajien olisi sairauskohtauksen yllättäessä ymmärrettävä itse sen vakavuus.

Olisi pystyttävä määrittelemään, olenko mahdollisesti saanut ruokamyrkytyksen, olenko henkihaukka, eli uhkaako tämä henkeäni.

Sitäkö varten maksamme veroja, että hädän hetkellä teemme alustavan diagnoosin itse ja lopulta joudumme turvautumaan naapuriapuun tai taksiin?

Tulee ikävä maalaislääkäri Kiminkistä, joka ainakin tv-ohjelman mukaan tohtii tarvittaessa poiketa jopa potilaan kotiin.

Itse kuitenkin sain sairauskohtauksen yllättäessä erinomaista, inhimillistä palvelua Hattulan ensiavustajilta. Tippa oli käsivarressa jo ennen kuin ambulanssin takaovet pamahtivat kiinni.

Tällä kertaa olivat pahimpaan ehtineet tulla naapuri ja ystävät, sillä samanaikaisesti tapahtuneesta vakavasta liikenneonnettomuudesta johtuen auton tulo kesti reilun tunnin.

Etteikö värillä olisi väliä.

Paha ja surullinen mieli tulee näin sivullisellekin, kun näkee pääterveysasemalla rollaattorin avulla liikkuvan potilaan, miehen, yllä vaaleanpunaiset hoito-osaston pöksyt.

Tekisi mieli huutaa: älkää heittäkö likaämpäriin inhimillisyyden rippeitä. Ne vaaleanpunaiset eivät sitten millään sovi ikämiehen ylle, vaikka hän potilas olisikin.

Tuo vanha mies on mahdollisesti yksi heistä, jotka nuorena henkensä hädässä juoksivat rintaman juoksuhaudoissa puolustamassa, ja myöhemmin rakentamassa meille tätä niin sanottua hyvinvointiyhteiskuntaa.

Niin kuin terveys on arvokas ja ainutlaatuinen – vaalimisen arvoinen, niin on myös inhimillisyys.