fbpx
Uutiset

Innopark-arvio työllistää tarkastuslautakuntaa

Tarkastuslautakunta aikoo saada Innoparkia koskevan arvioinnin valmiiksi helmikuun kuluessa.

-Tosin meillä on mahdollisuus anoa lisäaikaa, jos työ osoittautuu ylivoimaiseksi, tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Raija Niemi (sd.) kertoo.

Käytännössä asia tulee valtuustossa esille aikaisintaan huhtikuun alussa, koska maaliskuussa ei ole kokousta.

Kaupunginvaltuusto antoi lokakuussa tarkastuslautakunnan tehtäväksi arvioida kaupungin Innoparkia koskenutta päätöksentekoprosessia vuosien 2006-2011 aikana.

Lautakunnan tehtävänä on myös kartoittaa omistajaohjauksen toteutumista Innoparkissa noina samoina vuosina.

-Olemme vasta ehtineet hieman käydä läpi papereita, joita tarkastustoimisto ja tilintarkastaja ovat meille toimittaneet. Minkäänlaista kokonaiskuvaa asiasta ei vielä ole, Raija Niemi sanoo.

-Pidämme tammikuun alkupuolella ainakin yhden ylimääräisen kokouksen, jossa aiheena on pelkästään Innopark.

Tarkastuslautakunta päätti tehtävän saatuaan, että arvioinnissa voidaan käyttää myös ulkopuolisia asiantuntijoita.

-Emme kuitenkaan ole vielä päässeet niin pitkälle, että heille olisi ollut tarvetta.

Valvonta petti

Teknologiakeskus Innopark on tämän vuoden aikana ollut runsaasti julkisuudessa taloustilanteensa vuoksi. Erityisesti yhtiön johdannaiskaupat ovat herättäneet voimakasta kritiikkiä, samoin se, että investointirahoja on käytetty muihin tarkoituksiin.

Kaupungin toimeksiannosta tilintarkastusyhteisö Pricewaterhouse Coopers oy teki yhtiössä erityisen tarkastuksen.

Siinä ei löytynyt uutta raskauttavaa, mutta raportin mukaan johdannaisten tappiollinen markkina-arvo olisi pitänyt kirjata tilinpäätökseen.

Tämä aiheutti asiantuntijoiden kesken väittelyn, olisiko niin pitänyt tehdä vai ei.

Kaupunginvaltuusto käsitteli lokakuussa Pricewaterhouse Coopers oy:n raporttia ja totesi yksimielisesti, ettei se anna aihetta muihin jatkotoimenpiteisiin kuin tarkastuslautakunnan samaan lisätehtävään.

Kritiikkiä tuli kuitenkin valvonnan ja läpinäkyvyyden puutteesta ja siitä, että Innoparkin tilannetta on yritetty peitellä.

Samassa kokouksessa valtuusto myös otti kaupungin piikkiin Innoparkin tytäryhtiöiden luottoja 1,77 miljoonan euron edestä.

Lisäksi Innopark sai ukaasin rahastoida korkokohdannaisista kertyvät tulot lokakuun alusta lähtien. (HäSa)

Menot