Uutiset

Insinööritoimistot kasvavat

-Insinööritoimistojen koot kasvavat, koska asiakkaat haluavat kokonaisvaltaista palvelua, sanoo Finmacon Oy Hämeen toimistopäällikkö Jari Nikander.

Hämeenlinnalainen Finmacon Oy Häme on yksi esimerkki insinööritoimistojen kasvusta. Yhtiö on FMC Groupin yksikkö. FMC Group yksi Suomen suurimmista suunnitteluyrityksistä. Hämeenlinnassa on kymmenen työntekijää, mutta konsernissa on väkeä yli tuhat.

-Yrityskoon kasvu on tullut nimenomaan ulkomaantoiminnasta. Ulkomailla halutaan hankkia palvelut yhdeltä yritykseltä, Nikander selittää.

-Talonrakentamisessa suunnittelutoimistojen konsolidointi, yhdistyminen, tulee muun suunnittelun perässä.

3D käytössä,?4D on tulossa

Suuresta koosta on myös etua, koska sillä saadaan alennettua yksikkökustannuksia. Ohjelmat, joilla insinööritoimistot tekevät työtä, ovat erittäin kalliita ja ne on vuosittain päivitettävä.

-Olemme siirtyneet 3D-mallinnokseen. Se on jo käytössä teräsrakentamisessa ja tulossa betonirakentamiseen, Nikander kertoo.

3D tarkoittaa, että piirustukset tehdään kolmiulotteisiksi. Se havainnollistaa rakenteita.

-4D:ssä saadaan suunnitelmiin mukaan aikataulut. Se taas helpottaa alihankkijoiden käyttämistä ja sopimuksien tekemistä.

4D-mallinnoksessa ongelma on, että suunnitelmat muuttuvat erittäin raskaiksi. Niitä ei enää pyöritetä tavallisilla PC-tietokoneilla eikä lähetä sähköpostilla.

Finmacon on keskittynyt Hämeenlinnassa rakenteiden suunnitteluun. Sen suunnittelutyön tuloksia ovat muun muassa useat suuret kauppakiinteistöt, julkiset rakennukset ja teollisuustilat. Joitakin pieniä toimitiloja toimisto on myös rakennuttanut.

-Asunto- ja toimitilarakentaminen vetävät vuoron perään. Yhden kortin varaan ei voi jäädä, Nikander sanoo markkinoista.

Taantuma?jäi lyhyeksi

Insinööritoimistot vähensivät henkilöstöä heti, kun taantuma isku vuosina 2008-09. FMC Groupin Hämeenlinnan yksikössä taantuma jäi pieneksi välivaiheeksi vuoden 2009 alussa.

-Sen jälkeen on ollut todella vilkasta. Meillä on pulaa suunnittelijoista. Luulen, että toimistot, jotka vähensivät henkilöstöään, ovat hakeneet työntekijöitä takaisin.

Nikander arvioi, että Hämeenlinnan yksikkö voi kasvaa. Hänen mukaansa hiljainen ja tasainen kasvu on kuitenkin parasta. Tilaukset peruutetaan alalla todella nopeasti.

-Opimme 1990-luvun alussa, että tarpeettomasti ei kannata paisuttaa toimintaa. Yksi puhelinsoitto, ja se on siinä.

Useat insinööritoimistot ovat kasvattaneet henkilöstöään Hämeenlinnassa. Nikander ei kuitenkaan usko, että Hämeenlinna muuttuu insinööritoimistojen kaupungiksi. FMC Groupin ylivoimaisesti suurimmat toimistot ovat Helsingissä, Espoossa, Turussa ja Tampereella. Yksin Helsingin toimistossa on noin 300 työntekijää.

-Hämeenlinna ei ole yliopistokaupunki. Helsinki ja Tampere ovat lähellä. Suunnittelijat tuppaavat jäämään niihin töihin. (HäSa)