Uutiset

Intialaiset siirtotyöläiset ovat joutuneet uuden ongelman eteen Persianlahden maissa

Siirtotyöläisiä ei päästetä palaamaan kotimaahansa ennen kuin heistä on maksettu lunnaat.
Intian pääministeri Narendra Modi (kesk.) tapasi intialaisia siirtotyöläisiä Dohan Msheirebissä Qatarissa vieraillessaan maassa kesäkuussa 2016. Kuva: STR
Intian pääministeri Narendra Modi (kesk.) tapasi intialaisia siirtotyöläisiä Dohan Msheirebissä Qatarissa vieraillessaan maassa kesäkuussa 2016. Kuva: STR

Yleisurheilun maailmanmestaruuskisat Qatarin Dohassa päättyvät tänään sunnuntaina. Ne ja varsinkin maassa 2022 järjestettävät jalkapallon MM-kisat ovat pitäneet alueen siirtotyöläisten kehnot työolot otsikoissa.

Rafeek Ravunther on pitkään jatkuneen tv-shown tuottajana tottunut kuulemaan Persianlahden maissa työskentelevien intialaisten siirtotyöläisten kohtaloista.

Mutta muutama vuosi sitten hän alkoi kuulla jotain uutta. Siirtotyöläiset, joista monet olivat naisia, soittelivat hänelle Perslanlahden maista sanoen, että heistä vaaditaan lunnaita.

Kaikkien tarinat noudattelivat samaa rataa – heidät rekrytoineet agentit pitivät heitä panttivankeina vaatien heidän perheiltään isoja summia rahaa siitä hyvästä, että heidät vapautettaisiin.

– Matka takaisin kotiin tuli entistä vaikeammaksi näille siirtotyöläisille, koska agentit vaativat heistä lunnaita, Ravunter sanoi Thomson Reuters Foundationille.

– Monet ovat juuttuneet sinne kotiarestiin koska heidän perheensä ei pysty maksamaan lunnaita.

Uusi ja kasvava riiston muoto

Ravuntherin kertomukset sopivat yhteen sen kanssa mitä työntekijäaktivistit kertoivat. Kyseessä on uusi ja kasvava riiston muoto Persianlahden maissa, missä Kansainvälisen työjärjestön ILO:n mukaan työskentelee yhdeksän miljoonaa intialaista.

Viime kuussa kolmen uhrin omaiset esittivät vetoomuksen Intian korkeimmalle oikeudelle kritisoiden valitusmekanismia – ensi kertaa hallitus on joutunut vastuuseen toimettomuudesta tässä asiassa.

Monet uhreista ovat kouluttamattomia työläisiä, jotka on houkuteltu matkaan lupaamalla hyviä palkkoja ja helppoa työtä. He huomaavat joutuneensa alipalkattuun kotityöhön työskennellen usein 15-tuntisia päiviä ja joutuen usein sanallisen ja fyysisen pahoinpitelyn kohteeksi.

Josephine Valaramathi Kansallisesta kotityöläisten liikkeestä sanoo heille tulevan vähintään kaksi tapausta kuukaudessa, joissa agentti vaatii rahaa Persianlahdella työskentelevästä naisesta jotta tämä pääsisi palaamaan kotiin.

Agentit yleensä pitävät naisten passit ja naiset ovat näin käytännössä panttivankeina ulkomailla, hän sanoi.

– Tämä vaatimus ajaa perheet syviin velkoihin ja siihen saakka kunnes rahat järjestyy työntekijää riistetään ja kohdellaan huonosti.

Vaimo rukoili puhelimessa pelastamaan hänet

Tarina on tuttu Sadiq Bashalle, taksinkuljettajalle Intian eteläisessä Tamil Nadun osavaltiossa.

Hän käytti viikkoja saadakseen vaimonsa takaisin Kuwaitista, minne tämä oli lähtenyt töihin kotiapulaiseksi. Sen jälkeen agentti alkoi pyytää hänestä lunnaita ehtona kotiin palauttamiselle.

Basha tuskaantui hallituksen avun puutteeseen ja kääntyi korkeimman oikeuden puoleen kahden kohtalotoverinsa kanssa.

– Hän soitti yhä uudelleen itkien, Basha sanoi.

– Hän rukoili minua pelastamaan hänet, hän sanoi että hän ei kestänyt enää pahoinpitelyä, hänelle ei annettu tarpeeksi ruokaa ja hänen terveytensä oli huono. Tunsin itseni voimattomaksi.

Lopulta Basha sai haalittua kokoon tarpeeksi rahaa vaimonsa pelastamiseksi. Hän on kuitenkin joutunut pahoihin velkoihin, eikä hän tiedä, miten hän voisi maksaa rahat takaisin.

Rahul Dutt työskentelee Intian ulkoministeriössä johtaen ulkomailla työskentelevien osastoa. Hänen mukaansa viranomaiset pystyvät ratkaisemaan nopeasti tapaukset, joissa maasta on muutettu laillisesti ulkomaille töihin.

– Mutta kun ihmiset menevät laittomien agenttien kautta, ongelmat moninkertaistuvat, hän sanoi.

Hän ei halunnut kommentoida korkeimmassa oikeudessa olevia tapauksia. Hänen mukaansa on kuitenkin vaikea jäljittää ihmisiä, jotka ovat siirtyneet laittomien kanavien kautta Bahrainiin, Qatariin, Saudi-Arabiaa, Omaniin ja Arabiemiraatteihin.

– Heidän löytämisensä on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta.

Intian ulkoministeriö on saanut tammikuun ja kesäkuun välisenä aikana tänä vuonna yli 9 500 valitusta Persianlahdella olevilta siirtotyöläisiltä.