Uutiset

Iran aikeissa vapauttaa kaappaamansa tankkerin lähitunteina, sanoo laivan ruotsalainen omistaja SVT:lle – Alus ollut kaapattuna yli kaksi kuukautta

Iran perusteli aluksen heinäkuista kiinniottoa merenkulun sääntöjen rikkomisella, mutta yleisesti kaappaus on nähty vastatoimeksi sille, että Britannia otti aiemmin haltuunsa iranilaisen tankkerin Gibraltarilla.
Iranin vallankumouskaartin alus kulki heinäkuussa kaapatun Stena Impero -tankkerin rinnalla Iranin aluevesillä. Kuva: HASAN SHIRVANI
Iranin vallankumouskaartin alus kulki heinäkuussa kaapatun Stena Impero -tankkerin rinnalla Iranin aluevesillä. Kuva: HASAN SHIRVANI

Iranin hallussaan pitämä tankkerialus Stena Impero saatetaan vapauttaa lähitunteina, aluksen omistavan varustamon johtaja sanoo Ruotsin yleisradioyhtiölle SVT:lle.

Pasdaran eli Iranin vallankumouskaarti otti Britannian lipun alla seilaavan aluksen haltuunsa heinäkuun 19. päivä.

Vallankumouskaarti väitti aluksen rikkoneen merenkulun sääntöjä, mutta kaappausta on yleisesti pidetty vastatoimena sille, että Britannia otti haltuunsa iranilaisen aluksen Gibraltarilla kaksi viikkoa ennen Stena Imperon kaappaamista.

– Aamulla saamamme tiedon perusteella vaikuttaa siltä, että he vapauttavat Stena Imperon muutamien tuntien sisällä, varustamoyhtiön johtaja Erik Hanell, kommentoi SVT:lle.

– Käsityksemme on, että poliittinen päätös laivan vapauttamisesta on tehty, Hanell jatkoi.

Varustamoyhtiön tiedottaja sanoi aiemmin sunnuntaina uutistoimisto Reutersille, ettei vapauttamisesta ole vielä varmuutta.

– Alusta pidetään yhä hallussa ja neuvottelut jatkuvat yhä. Emme voi vahvistaa vapautusta varmuudella ennen kuin alus nostaa ankkurinsa ja seilaa ulos Iranin aluevesiltä, tiedottaja Will Marks sanoi.

Osa miehistöstä yhä kiinniotettuna

Iran on vapauttanut seitsemän 23:sta Stena Imperon miehistön jäsenestä syyskuun alussa.

Vapautettujen joukossa oli latvialainen merimies, jolle Suomen Teheranin-suurlähetystö antoi konsuliapua. Suomen lähetystö auttoi latvialaista, koska Latvialla ei ole omaa Iranin-lähetystöä.

Iranin yhä hallussaan pitämistä merimiehistä valtaosa on intialaisia.

Britannia vapautti Gibraltarilla pitämänsä iranilaisaluksen heinäkuun puolivälissä.

Peruste aluksen kiinniotolle oli, että sen epäiltiin vievän öljyä Syyriaan, mikä on vastoin EU:n talouspakotteita.