Uutiset

Iran on kiihdyttänyt uraanin rikastamista – ydinsopimuksen määräämä katto puhkeaa 10 vuorokaudessa

Iranin presidentti Hassan Ruhani (oik.) ja Iranin ydinteknologiatarkastaja Ali Akbar Salehi vierailivat iranilaisessa ydinlaitoksessa huhtikuussa. Kuva: IRANIAN PRESIDENCY OFFICE HANDOUT
Iranin presidentti Hassan Ruhani (oik.) ja Iranin ydinteknologiatarkastaja Ali Akbar Salehi vierailivat iranilaisessa ydinlaitoksessa huhtikuussa. Kuva: IRANIAN PRESIDENCY OFFICE HANDOUT

Iran on kiihdyttänyt rikastetun uraanin valmistamista. Se sanoo, että toukokuussa rikastettiin nelinkertainen määrä edelliskuukausiin verrattuna.

Tällä vauhdilla Iran saavuttaa kymmenessä vuorokaudessa rikastetun uraanin 300 kilon ylärajan, joka oli määritelty vuoden 2015 ydinsopimuksessa.

Rikastettua uraania voidaan käyttää paitsi energian tuottamiseen, myös ydinaseisiin. Juuri ydinasekehittelyn suitsiminen oli vuoden 2015 sopimuksen tärkein tavoite. Vastineeksi allekirjoittajavaltiot lupasivat poistaa Iranin talouspakotteet.

Sopimus sanoo, että Iran saa rikastaa vain maksimissaan 3,67-prosenttista uraania ydinenergialaitoksiin. Siitä on pitkä matka aseissa käytettään uraaniin. Silloin rikastusasteen pitää olla 90 prosenttia.

Iran sanoi, että Euroopan mailla on “yhä aikaa” pelastaa ydinsopimus. Uraanin rikastamisen sallittu katto puhkeaa 27. kesäkuuta.

Obama sopi, Trump repi

Yhdysvaltain puolesta sopimuksen allekirjoitti presidentti Barack Obama.

Hän seuraajansa Donald Trump lupasi repiä sopimuksen kappaleiksi. Tämä tapahtuikin reilu vuosi sitten.

Iranille Trumpin päätöksellä oli katastrofaaliset seuraukset. Sen talous on kääntynyt jyrkkään alamäkeen.

Muut allekirjoittajamaat – Britannia, Ranska, Saksa, Kiina ja Venäjä – ovat yrittäneet pelastaa sopimuksen.

Britannia, Saksa ja Ranska varoittivat kuitenkin maanantaina, että sopimuksen rikkomisella olisi vakavia seurauksia. Kolmikon mukaan ne ovat silloin pakotettuja asettamaan Iranille uusia sanktioita.

Kapea pullonkaula

Trump painostaa muita maita pakoterintamaan. Yritykset, jotka käyvät kauppaa Iranissa, on suljettu pois Yhdysvaltain markkinoilta. Trumpin tavoitteena on ennen muuta katkaista Iranin öljyvienti, joka on Iranin ylivoimaisesti tärkein tulonlähde.

Yhdysvallat, Britannian ja Saudi-Arabia ovat syyttäneet Iranin iskuista öljytankkeihin toukokuussa ja viime torstaina. Iran on kiistänyt jyrkästi syytökset.

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo sanoi sunnuntaina, ettei Yhdysvallat halua sotaa Iranin kanssa, mutta että se ottaa käyttöön kaikki mahdolliset keinot turvatakseen kauppalaivojen turvallisen kulun Lähi-idän poikki.

Iranin on uhannut öljykiistan vastatoimena sulkea kapean Hormuzinsalmen.

Iranin armeijan komentaja, kenraalimajuri Mohammad Baqeri sanoi maanantaina Fars-uutistoimistolle, että jos Iran päättää pysäyttää öljytankkerin kulun Hormuzinsalmessa, on se sotilaallisesti riittävän vahva ilmoittamaan siitä julkisesti.