Uutiset

Iranin Herkuleksen valevelipuoli teki hyvän tilin

Iranilaismies ehti tehdä noin 550 000 euron arvoisen tilin valehtelemalla olevansa iranilaisten rakastaman olympiasankarin velipuoli. Pidätetyn huijarin yhdennäköisyys painonnostaja Hossein Rezazadehin kanssa riitti huijausten tekemiseen varsin hyvin.

Rezazadehia kunnioitetaan Iranissa myös sellaisilla nimityksillä kuin Iranin Herkules ja maailman vahvin mies. Kyllä kelpasi tohtori Arman Rezazadehiksi itsensä esitelleen miehen kehua olevansa maailman vahvimman miehen velipuoli ja kääriä rahat taskunsa.

Iranilaisen sanomalehden mukaan huijari pystyi maailman vahvimman miehen velipuolen arvovallalla myös vaikuttamaan Iranin virkamiesten toimintaan.

STT

Debbie Gibson nakuilee niin levyllään kuin Playboysssakin

Amerikkalainen laulaja Debbie Gibson, joka kuului 1980-luvun teinitähtikatraaseen, komeilee ilkosen alastomana helmikuussa julkaistavassa aikuisviihdelehti Playboyn numerossa, kertoo E! Online.

Aiemmin Gibson, 34, on torjunut kaikki pyynnöt poseerata alastomana.

– En halua näyttää kaikille kaikkea. Mutta koskaan ei pidä sanoa ei koskaan, muun muassa Foolish Beat -hitistään muistettu Gibson vähän kuin ennakoi Playboyn tulevaa numeroa neljä vuotta sitten antamassaan haastattelussa.

Broadwayn musikaaleissakin esiintynyt Gibson yhdistää Playboyn kuvat kätevästi uuden singlensä mainoskampanjaan. Singlen nimi kun sattuu olemaan Naked eli alasti.

Debbie Gibson ei ole ensimmäinen Playboyn sivuilla alastomana nähdyistä 1980-luvun popprinsessoista. Alan pioneeriksi riisuutui jo kolme vuotta sitten Tiffany.

STT

Kidman voitti paparazzit oikeudessa

Elokuvan supertähti Nicole Kidman on saanut ainakin erävoiton paparazzeja vastaan. Kidmanin kotikaupungin, Australian Sydneyn tuomioistuin määräsi lähestymiskiellon kahdelle valokuvaajalle, jotka olivat piirittäneet näyttelijää.

Kidman kertoi, että hän oli jäänyt kirjaimellisesti vangiksi kotiinsa. Kaksi freelance-kuvaajaa oli tähden mukaan vaaninut kodin ympärillä herkeämättä.

Tuomioistuin antoi lähestymiskiellon sen jälkeen, kun Kidmanin asunnon lähettyviltä oli löydetty salakuuntelulaite. Lisäksi paparazzit olivat ajaneet takaa Kidmanin autoa kovalla vauhdilla, ajaen välillä vastaantulevien kaistalla.
Kidman on palannut kotimaahansa kuvaamaan elokuvaa nimeltä Eycalyptus.

Elokuvatähti korosti antamassaan lausunnossa, että hän ymmärtää asemansa julkisuuden henkilönä. Nicole ilmoitti hyväksyvänsä sen, että toimittajat ja kuvaajat tekevät työtään.

Oikeuteen haastettu kaksikko oli kuitenkin mennyt niin pitkälle, että Kidman ei uskaltanut tuoda lapsiaan kotiinsa.

STT

Koulubussin kuski esitti aikuisviihteen helmiä

Kreikkalaisten koululaisten vanhemmat kokivat järkytyksen kuullessaan, että heidän lapsiaan koulumatkoilla kuljettavan bussin kuski esitti 12-15-vuotiaille lapsille pornovideoita matkan jouduttamiseksi. Oppilaiden vanhemmat vaativat bussiyhtiötä niin sanotusti antamaan kenkää merkilliselle työntekijälleen.

– Kuski sanoi, ’lapset, meillä olisi pornoa tarjolla, haluatteko katsoa sitä’. Sen jälkeen kaikki alkoivat huutaa ’kyllä!, kyllä!’ ja kuski pisti nauhan pyörimään. Me sitten katsoimme videota bussin pienistä tv-monitoreista, eräs oppilaista kertoo.

Bussiyhtiö päättää huomiota herättäneen kuskinsa työsuhteen jatkumisesta tai päättymisestä viikonvaihteessa.

STT

Puhelinpylväs häiritsee keittiöaskareita

Puolalaisella Pjotr Kardysilla on keittiössään merkillinen ongelma, joka pahemman kerran haittaa hänen ruuanlaittopuuhiaan. Miehen keittiön lävitse kulkee nimittäin puhelinpylväs.

Paikallinen TPSA-puhelinyhtiö pystytti aikoinaan pylvään Kardysin tontille Kolbuszowaan. Koska kukaan ei pylvästä pystytettäessä protestoinut, on puhelinpylväs yhtiön mukaan laillinen.

Vuonna 2001 Kardys rakensi tontilleen talon, ja onneton puhelinpylväs törrötti juuri keittiön kohdalla. Käytännöllinen puolalainen rakensi talonsa pylvään ympärille.

Sittemmin puhelintolppa on alkanut jurppia Kardysia ja hän on oikeusteitse ryhtynyt vaatimaan pylvään siirtämistä. Puolan korkein hallinto-oikeus on asettunut asiassa hänen puolelleen ja myös paikalliset viranomaiset ovat kumonneet jälkikäteen
pylvään rakennusluvan.

TPSA-yhtiö ei aio kuitenkaan antaa periksi asiassa, vaan se on valittanut paikallisten viranomaisten päätöksestä.

– Kyseessä on iso investointi, TPSA:n tiedottaja Izabella Szum perusteli yhtiön sinnikkyyttä.

STT