fbpx
Uutiset

Irlanti keksi laittaa muualle muuttaneet töihin

Kyltti Dublinin lentokentän matkalaukkujen odotusalueella: ”Auta meitä kontaktiesi kautta houkuttelemaan yrityksiä ja työpaikkoja Irlantiin. Palkkiot aina 150 000 euroon asti. Rekisteröidy: Connect-ireland.com.”

Muutama vuosi sitten Taxback.com-yrityksen perustaja Terry Clune sai idean, jolla voitaisiin auttaa talousvaikeuksissa kamppailevaa Irlantia nousuun. Hän perusti omilla rahoillaan voittoa tavoittelemattoman Connect Ireland -yrityksen ja esitteli ideansa Irlannin hallitukselle.

AJATUKSENA oli valjastaa koko maan väestö ja etenkin ulkoirlantilaiset houkuttelemaan yrityksiä Irlantiin. Toiminta alkoi 2012, ja nyt vinkinantajia rekisteröitynyt yli 50 000.

– Jokaisesta vinkin kautta syntyneestä työpaikasta maksetaan vinkinantajalle 1 500 euroa. Se maksetaan puoliksi yrityksen ensimmäisen, puoliksi toisen toimintavuoden jälkeen. Tilanne on valtiolle riskitön. Tuona aikana verot ja kulutus ovat jo maksaneet menot takaisin, Connect Irelandin toimitusjohtaja Joanna Murphy kertoo.

Connect Ireland hakee erityisesti ulkomaisia yrityksiä, jotka suunnittelevat laajenemista. Ulkoirlantilaisia vinkinantajia on rekrytoitu Irlannin ulkomaisten kauppakamarien, gaelilaisen jalkapallon emojärjestön, Pyhän Patrickin päivän paraatiorganisaation, lentokenttien, turistikohteiden ja lentoyhtiöiden kuten Ryanairin ja Aer Linguksen kautta.

MURPHY HENKILÖKUNTINEEN iskee yrityksiä houkutellessaan riittävän aikaiseen hetkeen.

– Usein yritykset sijoittuvat Ranskaan tai Britanniaan ennen kuin Irlanti on tehnyt mitään. Meidän tarkoituksenamme on nyt ehtiä ensin.

Vinkin saatuaan Murphy ja eri maiden aikavyöhykkeiden mukaan työvuoroissa työskentelevän Connect Irelandin väki ottavat yritykseen tai start up -yrityksen perustamista harkitsevaan yhteyttä ja aloittavat houkutteluneuvottelut.

– Edustajien tullessa Irlantiin lentokentällä odottaa vip-luokan palvelu. Kuljetus tuo perille toimistolle Dublinin keskustaan. Tarjoilun ohessa käymme läpi toiveita, hoidamme rekrytointia sekä rahoitus- ja lakiasioita. Irlannissa on matala kynnys lähestyä poliitikkoja. Jos joku haluaa käydä keskustelemassa ministerin kanssa, kävelemme yhdessä parlamenttiin Kildare Streetille, Murphy sanoo.

– Tavoitteena on, että tuon käynnin jälkeen he eivät enää edes harkitse sijoittumista minnekään muualle kuin Irlantiin.

Irlannista kiinnostuneita yrityksiä on saatu noin 3 000. Toimintansa on aloittanut 50 yritystä, jotka ovat luoneet tähän mennessä 1 600 työpaikkaa. Lisäksi odotetaan syntyvän 3 000 työpaikkaa.

Lähes kaksi kolmasosaa Irlantiin vinkkien kautta tulleista yrityksistä on Pohjois-Amerikasta. Moni on sijoittunut Dubliniin, mutta vahvana alueena on myös Cork.

– Jakauma on terve kaupungin ja maaseudun välillä. Yritysten joukossa on myös perinteiseen teollisuustuotantoon liittyviä yrityksiä.

Toimialojen puolesta vihjeiden antaminen on avoinna lähes kaikille. Connect Ireland ei kuitenkaan tutki pornografia- tai uhkapeliyhtiöihin liittyviä vinkkejä.

Filantroopin alkuperäispääoma on maksamassa itseään näinä aikoina takaisin.

Osa vinkinantajista on tehnyt kontakteillaan jo reipasta tuloa.

– Meathin kreivikunnan Kellsissä on meklari, jonka vinkeistä on syntynyt jo viisi yritystä Meathin alueelle. Näissä on työpaikkoja 160. Hänen muista vinkeistään on putkessa 300 työpaikkaa.

Markus Ahonen

Asiasanat

Menot