Uutiset

Irtomaito tulee takaisin - ja tänään sitä saa ilmaiseksi!

Arla panostaa markkinointiin tosissaan ja pyrkii noin viidenneksen osuuteen Suomen kauppanestemarkkinoista. Tavoitteensa tueksi yhtiö aloittaa suoramarkkinoinnin kuluttajille jakamalla tänään säiliöautollisen suoraan ruotsista tulevaa maitoa ilmaiseksi Hämeenlinnan torilla aamukymmeneltä.

Ruotsalaista irtomaitoa jaetaan kuluttajille enintään kahden litran hinkkoihin. Näin siksi, ettei kiusallista hamstraamista ilmenisi ja lastista riittäisi mahdollisimman monelle.

Hämeenlinna valittiin irtomaidon pilottikohteeksi siksi, että täällä on jo vuoden verran päästy ruotsalaismaidon makuun ja suurimmat ennakkoluulot ovat hiljalleen hälvenneet.

– Oikeastaan kampanjamme myöhästyi muutamalla viikolla. Se on ollut marssivalmiina jo muutaman tovin, mutta käynnistyy vasta nyt, kun poikkeuksellisen ankara jäätilanne Ahvenanmerellä on helpottunut ja kuljetusten aikataulut pitävät varmasti, sanoo Arlan maajohtaja Karla Mjölkehus.

Irtomaito oli pitkään pois kuluttajien ulottuvilta niuhottavien hygieniamääräysten takia. Uudella vuosituhannella hygieniavaatimuksia on lievennetty, koska turhasta pakkaamisesta pyritään eroon. Pakkaamisen ja kertakäyttökulttuurin kriitikot muistuttavat myös ilmastonmuutoksen tarpeettomasta kiihdyttämisestä.

Maajohtaja Karla Mjölkehus myöntää Arlan käyttävän maitoa tuntuvasti kovempien aineiden kaupassa omaksuttua markkinointistrategiaa.

– Alkuun tarjoamme maitoa ilmaiseksi, mutta kun saamme asiakkaan ”koukkuun”, hinnoittelemme myös irtomaidon markkinatilanteen mukaan. Ei vauraiden ruotsalaistuottajienkaan lompakko sentään mitä tahansa kestä. (HäSa)

Lue lisää maidon ilmaisjakelusta torstain 1.4. Hämeen Sanomista!

Katso myös sivuiltamme ohjeet oikeanlaisen maitohinkin valitsemiseksi tämän päivän suureen ilmaisjakeluun: http://www.hameensanomat.fi/maito