Uutiset

Isää on aina ikävä

Kymmenilletuhansille suomalaisille tänään vietettävä kaatuneiden muistopäivä on paljon muutakin kuin seppeleen laskeminen sankarihaudalle. Suomen yli 55 000 sotaorpoa ovat kantaneet koko elämänsä isättömyyden taakkaa ja muistot ovat yhä kipeitä.

– Sotien päätyttyä osa kotikylän miehistä palasi, osa ei palannut. Jotkut tulivat vaikeasti haavoittuneina, joku sairaana mieleltään. Tuliko kukaan ilman haavoja? Sodan tuskat ovat syvällä. Heitä kaikkia muistamme kaatuneiden muistopäivänä.

Tänään Hämeen Sanomien Sunnuntaisivuilla julkaistavissa Kanta-Hämeen sotaorpojen kirjoittajapiirin tarinoissa ikävöidäänkin yhä isää, joka ei koskaan tullut enää kotiin. Salme Bugenhagenia, Marjatta Kaarakkaa, Sointu Lintulaa, Sirkka-Liisa Puhakkaa, Esko Raitasta, Pekka Reijoa ja Elia Tuomista isän kohtalo on alkanut askarruttaa vasta, kun ikää on alkanut tulla.

Vasta nyt he ymmärtävät myös yksinhuoltajaksi jääneen äidin tuskan.

– Kaatuneiden muistopäivä tuo aina muiston ruskeasta kirjekuoresta. Sen sanomaa en silloin kokonaan käsittänyt. Mutta isä ei tullut, vaikka kuinka odotin. Arkkua ei avattu minulle, enkä uskonut, että isä oli siinä. Lapsuus loppui sinä päivänä, elämä tuntui särkyvän. Muistikuva siitä hetkestä on elävä, niin kuin kirje olisi taas kädessä. Sen jälkeiset päivät ja useat vuodet ovat usvan peitossa. Miksi, sitä en tiedä

Kaatuneitten omaisten liittoon kuuluvaan Sotaorpojen Kanta-Hämeen yhdistykseen kuuluu tällä hetkellä 220 jäsentä. On arvioitu, että vasta puolet Suomen elossa olevista 30 000 sotaorvosta on rekisteröitynyt. Parhaillaan käynnissä olevalla rekisteröintikampanjalla yritetäänkin saada tavoitetuksi mahdollisimman moni orpo, jotta he saisivat sotaorpotunnuksen. Tunnus tekee 2000-luvulle asti näkymättömissä olleista isättömistä ja joskus myös äidittömistä lapsista vihdoinkin näkyviä.

Lue sotaorpojen koskettavat kirjoitukset sunnuntain Hämeen Sanomista tai näköislehdestä.