Kolumnit Uutiset

Isi sä teet mulle pahan olon

Pitäisi liikkua ahkerammin. Pitäisi syödä terveellisemmin. Pitäisi tavata sukulaisia useammin ja tietenkin nukkuisin enemmän jos olisi aikaa. Jos voisin, unohtaisin pahat muistot jotta ryhtini olisi suorempi ja hymyni ulottuisi leveämmälle. Pitäisi lukea enemmän.

-isi, -isi, -isi, -isi.

Vaikka en kyennytkään löytämään tutkimustuloksia aiheesta, väitän, että konditionaali on varmasti yhteiskunnallisesti merkittävä mielenterveysriski, ahdistuksen aiheuttaja, riittämättömyydentunteen lisääjä ja potentiaalisen teon ilmaisusta huolimatta ennen kaikkea lamaannuttaja.

Konditionaali on kuin hajamielisen ihmisen henkinen to do -lista. Kun homma on pantu paperille, eli voihkaistu ääneen (pitäisi soittaa sille sairaalle lapsuuden kaverille) se pyyhkiytyy salakavalasti pois mielestä.

Osittain aiottu on puoliksi unohdettu.

Sääliksi käy poliitikkoja joille jossittelu on yhtäaikainen elinehto ja sudenkuoppa. Yhtäältä heillä on oltava tiedotusvälineille puhuttaessa aina jotain agendalla, joku asia mille pitäisi tehdä jotain. Muuten heidän katsotaan oleva kovapalkkaisia laiskureita. Toisaalta heitä syyllistetään ainaisesta jossittelusta, ja konditionaalipainotteisista, mutta usein tyhjiksi jäävistä lupauspuheista.

Hyvä esimerkki tästä on SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen, joka kipuilee eläkeuudistuksen edessä.

Hämeen Sanomissa (8.8.) hän toteaa ”Toivomme, että neuvottelu tuottaa tuloksia ja uusista eläkeuudistuksista kyetään sopimaan. Jos näin tapahtuu, lainsäädännön valmistelu kyetään käynnistämään tämän vaalikauden aikana” Ei yhtään -isiä, mutta jossittelua ja kiertoilmaisuja voimattomuudelle suoraan toimintaan sitäkin enemmän.

Ikuisessa tyydyttämättömässä tahtotilassa eläminen lienee raskasta.

Vielä perus-isiäkin kaameampi aivosolmu on jossittelu menneisyyteen. Olisin kyllä tullut käymään, mutta oli kiireitä. Olisin siivonnut huolellisemmin jos olisi ollut paremmat välineet. Olisin voittanut lotossa, mikäli numerot olisivat olleet oikeat.

Eikös tämä ole oman itsensä ja kuulijoiden aliarvioimista?

Joko me teemme tai emme tee. Nukumme hyvin tai emme nuku. Rakastamme tai emme rakasta. Ei ole olemassa –isin meille tarjoamaa kuvitteellista välimuotoa. Loputtomassa jos-suossa lilluminen saa meidät uskomaan, että ilman kaikkia esteitä jokin olisi mahdollista. Jos esteitä on, asia on mahdoton. Kun esteet on raivattu tieltä, asia on mahdollinen. Niin yksinkertaista. Epäonnistuneen aikomisen salliminen on petos itseään ja ympäristöään kohtaan.

Jatkuvassa haamumahdollisuuksien maailmassa eläminen tekee ihmisen lamaantuneeksi ja sairaaksi. Konditionaalin unohtaminen sen sijaan on tervettä tosiasioiden myöntämistä ja itsensä haastamista. Jossittelu on nynnyille.

Ainoa asia mitä meidän pitäISI tehdä, on heivata konditionaali huithiiteen ja kääriä hihat.

Päivän lehti

27.5.2020