Uutiset

Islanti paljasti muistolaatan menetetylle jäätikölle

Jäätiköiden häviäminen on varoitusmerkki siitä, että maapallon ilmasto on lämpenemässä vaarallisiin lukemiin.
Kirjailija Andri Snaer Magnason osoitti muistolaattaa, jossa on hänen tekstinsä kadonneen jäätikön muistoksi Islannissa sunnuntaina. Kuva: STR
Kirjailija Andri Snaer Magnason osoitti muistolaattaa, jossa on hänen tekstinsä kadonneen jäätikön muistoksi Islannissa sunnuntaina. Kuva: STR

Islannissa paljastettiin sunnuntaina muistolaatta hävinneen Okjökullin jäätikön muistolle. Kyseessä on Islannin ensimmäinen jäätikkö, joka on sulanut ilmastonmuutoksen vuoksi.

Tutkijoiden mukaan jäätiköiden häviäminen on yksi varoitusmerkki siitä, että maapallon ilmasto on lämpenemässä vaarallisiin lukemiin.

Muistolaatan paljastusseremonia pidettiin Islannin länsiosassa sunnuntaina tutkijoiden ja paikallisten asukkaiden voimin. Okjökull ei ole vuodesta 2014 saakka täyttänyt enää määritelmää jäätiköstä 1900-luvulta alkaneen sulamisen vuoksi.

“Ok (Okjökull) on ensimmäinen islantilainen jäätikkö, joka on menettänyt statuksensa jäätikkönä. Seuraavien 200 vuoden aikana kaikkien jäätiköiden odotetaan seuraavan perässä”, kertoi islantilaisen kirjailijan Andri Snaer Magnasonin teksti laatassa.

“Me tiedämme mitä on tapahtumassa ja mitä pitää tehdä. Vain sinä tiedät teimmekö me sen”, jatkui teksti, joka on suunnattu tuleville sukupolville.

“Tulen ja jään maa”

Nasan satelliittikuvien mukaan jäätikkö näkyi vielä isona valkoisena alueena vuonna 1986, mutta nyt elokuun alussa otettu kuva näytti vain muutamia pieniä valkoisia läikkiä.

Islantilaiset kutsuvat maataan “Tulen ja jään maaksi”. Siellä on näyttäviä tulivuoria ja jäätikköjä, jotka on ikuistettu kirjallisuuteen. Mutta jäätiköt sulavat ja tähän on syynä tutkijoiden mukaan maailmanlaajuinen lämpötilan nousu.

– Enää ei ole mitään epäilystä siitä, että arktisen alueen ilmasto on muuttumassa merkittävästi ja nopeasti, sanoi Minik Rosing, Kööpenhaminan yliopiston professori.

– Kaikissa Pohjoismaissa ilmastonmuutos on tullut tulevaisuuden teoreettisista ennusteista jokapäiväiseen todellisuuteen.