Uutiset

Iso Paha Paja ei valvo enää

Valtakuntaa uhannut poliittinen kriisi ratkesi onnellisesti! Ei ole enää niin suurta väliä, onko varmuusvarastoissa viljaa ja kotivarana nötköttiä. Ainakin isoimmat puoluepamput tulevat sittenkin eduskuntavaali-iltana saman katon alle, tv-kameroiden eteen.

Vuosikausien vaalivalvojaisperinne uhkasi katketa, kun puoluesihteerit ilmoittivat, etteivät heidän esimiehensä enää saavukaan Ylen Isoon Pajaan. Maanantaina sitten kerrottiin, että paikka vain vaihtuu uuteen Musiikkitaloon.

Rakennustyömaalle siirtymisessä on somaa symboliikkaa, vaikka ennen ensi huhtikuuta ehdittäisiinkin siivota lautakasat. Sävyttäähän vaalien jälkeistä vallan vaihtoakin optimismissa marinoitu keskeneräisyys ja haavekuva eteenpäin menemisestä.

Tämän poliittisen sketsin myötä siirrymme jälkiorwellilaiseen yhteiskuntaan, jossa Iso Paja ei valvo. Mutta missä valta silloin piilee?

Tuollaista levottomuutta oli aistittavissa puolueiden tai ainakin niiden touhutaavien eli puoluesihteereiden otteissa. Yllättäen tulleessa ”Me ei leikitä sun kaa” -ilmoituksessa oli näpäytyksen makua.

Ajoittain kiitettävästi eduskuntaan ja puolueisiin etäisyyttä ottanut Yleisradio haluttiin ruotuun. Hilpeimpiä oli keskustan puoluesihteerin Timo Laanisen selitys: ”Emme halua olla yhden yhtiön ilmaisia ohjelmansuorittajia”. Olivatko sekkivihkojournalismi ja maksetut haastattelut muka vaihtoehto Laanisen päätoimittamassa Suomenmaassa?

Oli valtapelissä tervekin pohja. Mediainstituutioita kuuluukin välillä muistuttaa, että niidenkin valta on kansan valtaa. Asiat ovat hyvin, kun ne muistavat olevansa yleisönsä edustajia ja vastuussa vain sille. Sama koskee poliitikoita.

Vasta kuukausien päästä nähdään, mikä puolue musiikkitalon vaalikekkereissä ensiviulua soittelee. Kiinnostavaa seurattavaa riittää silti. Kuten valtamittelö presidentin ja pääministerin kesken. Siinäkin peruskysymyksenä on: Missä valta luuraa?

Ylevä perustuslaillinen henki huokuu, että presidentti on päivän- ja puoluepolitiikan yläpuolella. Nykytodellisuushan on, että hän on sen ulkopuolella. On siinä eroa. Jostain syystä Tarja Halosta tuo ero näyttää riepovan.

Käsittämätön oli hänen UKK-juhlallisuuksissa esittämänsä moite, että Matti Vanhasen seuraajaa pääministeriksi valittaessa jäi eduskunta sivuosaan ja Mari Kiviniemen valitsi ”yhden puolueen puoluekokous”, ”parlamentin ulkopuolinen elin”.

Halosen moite ulkoparlamentaarisesta toiminnasta kajahtaa ay-valtataisteluiden retoriikalta. Terveessä demokratiassa puolueiden kuuluukin toimia ulkoparlamentaarisesti. Puolueiden pitääkin olla enemmän osa kansalaisyhteiskuntaa kuin valtiokoneistoa.

Huteraa vallanjakoajattelua Halonen ilmensi myös tukeutuessaan ”kansaan” – kuinka se haluaa vahvan presidentin. Kansaa, tuota ulkoparlamentaarista vallankäyttäjää, on vain niin vaikea ymmärtää. Gallupien mukaan kansa haluaa edustavan presidentin, vaikka parlamentarismin pelisääntöjen mukaan sen pitäisi haluta pääministerin edustavan.

Tässä puurossa Halonen siis kannattaa Sauli Niinistön valtaoikeuksia. Onneksi puoluesihteereillä ei sentään ole niin paljon valtaa, että saisivat nuo juonikäänteet ihan heti pois tv-kanavilta ja lehdistä.

veli-matti.virtanen@hameensanomat.fi