Uutiset

Israel hajottaa parlamenttinsa, huhtikuussa pidetään ennenaikaiset vaalit – hallituksella ennätyspieni enemmistö

Hallituksen ajoi kriisiin ortodoksijuutalaisten asevelvollisuutta koskeva lakialoite.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun hallituksella on vain yhden edustajan enemmistö 120 henkilön parlamentissa. Kuva: RONEN ZVULUN / POOL

Israel järjestää ennenaikaiset parlamenttivaalit, pääministeri Benjamin Netanjahun tiedottaja kertoo Twitter-tilillään.

– Hallituspuolueiden puheenjohtajat päättivät yksimielisesti, että parlamentti hajotetaan ja uudet vaalit järjestetään huhtikuussa, tiedottaja sanoi koalitiohallituksen puheenjohtajien lausuntoa mukaillen.

Vaalit oli alun perin tarkoitus järjestää marraskuussa.

Koalitiohallituksen ajoi kriisiin aloite, joka esitti ortodoksijuutalaisten vapauttamista pakollisesta asepalveluksesta.

Kolmatta kauttaan pääministerinä istuva Netanjahu on yhä varovainen ennakkosuosikki vaaleissa, mutta hänen asemansa pääministerinä on selvästi aiempaa heikompi.

Netanjahun hallituksella on tällä hetkellä vain yhden henkilön enemmistö eli 61 paikkaa 120 edustajan parlamentista.

Lisäksi Netanjahu on jälleen korruptiotutkinnan kohteena.

Joulukuun alussa Israelin poliisi esitti, että sillä on tarpeeksi todisteita Netanjahun syyttämiseksi lahjonnasta ja petoksesta.

Poliisin mukaan Netanjahu on myöntänyt mediayhtiö Bezegille etuja, jotta yhtiö esittäisi Netanjahun myönteisessä valossa uutisissaan.

Maan oikeuskansleri ei ole vielä päättänyt nostaako se syytteitä pääministeriä vastaan.

Tel Avivin pörssi-indeksi lähti laskuun sen jälkeen, kun hallitus päätti ennenaikaisten vaalien järjestämisestä.