Uutiset

Israel on syytön

Esko Mäkelä (HäSa 3.8.2006) halusi löytää ratkaisun perimmäisiin ongelmiin analysoimalla syitä. Ratkaisuna ilmeisesti olisi Hamasin ja Hizbollahin malli, eli että murhataan loputkin juutalaiset.

On siis hyvä tarkastella osapuolien motiiveja; Israel haluaa olla rauhassa, ilman jatkuvaa terroria ja kansalaistensa murhaamista, Hamas ja Hizbollah puolestaan haluavat ajaa Israelilaiset mereen. Lännessä tämä jotenkin kummallisesti sivutetaan.

Voi siis miettiä miksi rauhaa toivova osapuoli ryhtyy sotatoimiin? Pakon edessä.

Viimeiseen rauhansopimukseen vuonna 2000 kuului, että YK ja Libanon riisuvat Hizbollahin aseista. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan terrori jatkui. Kunnes mitta tuli täyteen.

Korjaisin väitettä, että Israel olisi syyllistynyt terrorismiin. Sotatoimi on oikeampi termi vastatessa naapurivaltion aggressioon.

Kannattaa muistaa että Hizbollah ja Hamas ovat tahoillaan hallitusvastuussa. Oikeastaan hyvä esimerkki demokratian toimimattomuudesta, populistinen äärijoukko saa tyytymättömän kansan puolelleen, pääsee vallan kahvaan ja aiheuttaa murhetta koko kansalle. Näinhän kävi myös Saksassa 1930-luvulla.

Lisäksi korjaisin olettamusta, jonka mukaan Israelilaiset olisivat ajaneet palestiinalaiset leireille itsenäisyyssodassa vuonna 1948.

Arabijohtajat jakoivat maa-alueet etukäteen vuonna 1947 niille, jotka suostuivat lähtemään alueelta sodan alta pois ja/tai sotimaan juutalaisia vastaan. Hyvä kuitenkin muistaa kuka sodan tässäkin tapauksessa aloitti ja näin ollen aiheutti pakolaisongelman.

YK:n yleiskokouksessa annettiin esitys Palestiinan jakamisesta arabi- ja juutalaisvaltioihin. Palestiinaa ympäröivät arabivaltiot vastustivat esitystä, kun taas juutalaiset hyväksyivät suunnitelman. Arabit torjuivat YK:n jakoehdotuksen, koska he katsoivat, että välttämättä syntyvässä sodassa arabivaltiot löisivät vastasyntyneen, pienen juutalaisvaltion, jolloin mitään juutalaisvaltiota ei syntyisikään. Viiden arabimaan hyökkäys vuonna 1948 itsenäistynyttä Israelia vastaan ei päättynyt Israelin tuhoamiseen vaan Israelin voittoon.

Kannattaa myös miettiä eurooppalaisen median värejä, niissä kun näkyvät oman räjähdysherkän, monimiljoonaisen arabivähemmistön asenteet sekä energiaköyhän Euroopan riippuvuus Iranin öljystä. Nämä ovat tärkeämpiä tekijöitä kuin pikkuriikkinen valtio jossakin kaukana joten puolen valinta on kovin luontevaa.

Rauhaa toivoen:

Joni Leimu

Hämeenlinna