Uutiset Helsinki

Israelin armeija ampui seitsemän palestiinalaista, joukossa kaksi lasta – rajalla suuria mielenosoituksia

Liki 200 palestiinalaista on saanut surmansa puolessa vuodessa, kun Israel on tulittanut mielenosoittajia rajavyöhykkeellä.
Palestiinalaiset ensihoitajat kantoivat Israelin ilmaiskussa haavoittunutta miestä perjantaina.

Israelin sotilaat ampuivat perjantaina seitsemän palestiinalaista Gazan rajavyöhykkeellä, Palestiinan terveysministeriö kertoo.

Kuolleiden joukossa on Palestiinan terveysministeriön mukaan kaksi lasta: 12- ja 14-vuotiaat pojat.

Ministeriön mukaan 505 ihmistä on haavoittunut. Näistä 89 haavoittui luodeista.

Israelin armeija on vahvistanut, että se avasi tulen ja teki rajavyöhykkeelle ilmaiskun, kun mielenosoittajat heittivät Israelin joukkoja kivillä ja räjähteillä.

Armeija sanoo aloittaneensa voimankäytön, etteivät mielenosoittajat hajota raja-aitaa tai pyri sen toiselle puolelle.

Ainakin 191 palestiinalaista on kuollut Gazan mielenosoituksissa maaliskuun jälkeen, jolloin palestiinalaiset aloittivat rajalla viikoittaiset mielenosoitukset.

Haavoittuneita on YK:n ihmisoikeusvaltuutetun mukaan 12 000.

Mielenosoittajat vaativat palestiinalaisperheille pääsyä alueille, joilta palestiinalaiset joutuivat lähtemään, kun Israelin valtio perustettiin vuonna 1948.

Palestiinalainen tarkka-ampuja on tappanut yhden israelilaissotilaan. Palestiinan puolelta lähetetyillä leijoilla ja helium-palloilla pudotetut räjähteet ovat sytyttäneet metsäalueita ja viljelysmaita Israelissa.