Uutiset

Istuvasta pääministeristä virallinen elämäkerta: "Rinne olisi vienyt sdp:n hallitukseen perussuomalaisten ja keskustan kanssa"

Kokeneet politiikan toimittajat Lauri Nurmi ja Matti Mörttinen tekivät Antti Rinteestä elämäkertateoksen, jonka sisältö on pääministerin hyväksymä. Parhaillaan julkistettava teos paneutuu viime vuosien politiikan käänteiden ja Rinteen ay-uran lisäksi laajasti tämän lapsuuteen, nuoruuteen ja perhetaustaan.
Toimittajat Lauri Nurmi ja Matti Mörttinen kirjoittivat virallisen elämäkerran istuvasta pääministeristä. Antti Rinne – koko tarina julkaistiin Helsingissä torstaina aamuvarhaisella. Kuva: Matti Posio
Toimittajat Lauri Nurmi ja Matti Mörttinen kirjoittivat virallisen elämäkerran istuvasta pääministeristä. Antti Rinne – koko tarina julkaistiin Helsingissä torstaina aamuvarhaisella. Kuva: Matti Posio

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne yritti viedä puoluettaan hallitusyhteistyöhön perussuomalaisten ja keskustan kanssa vuoden 2015 vaalien jälkeen, kertoo tuore Rinteen virallinen elämäkerta.

Demarien yhteistyö perussuomalaisten ja keskustan kanssa olisi kirjan mukaan merkinnyt niin sanotun ”yhteiskuntasopimuksen” korvaamista keskitetyllä työmarkkinaratkaisulla, jossa palkankorotukset olisivat olleet hyvin matalia.

– Saat kolmivuotisen palkkaratkaisun, joka on hyvin lähellä nollaa, jos nyt laitat osapuolet neuvottelemaan ja valtiovalta on valmis tukemaan ratkaisuja verotuksen jutuilla, Rinne olisi sanonut elämäkerran mukaan keskustan puheenjohtajalle Juha Sipilälle salaisessa kokouksessa demarien puoluetoimistolla kaksi päivää vaalien jälkeen.

Rinne kertoo kirjassa, että hän oli luvannut Sipilälle ”auttavansa Sipilän ja ay-liikkeen suhteen oikeaan suuntaan”.

Toimittajien Lauri Nurmen ja Matti Mörttisen kirjoittama Rinteen elämänkerta Antti Rinne – Koko tarina on Suomen historian ensimmäinen istuvan pääministerin elämänkerta, jonka tekemisessä pääministeri on ollut itse mukana.

Into Kustannuksen teos julkaistiin Helsingissä torstaina aamulla. Rinne esiintyy kirjan julkistustilaisuudessa tekijöiden ohella.

Kirjaa ei poikkeuksellisesti annettu ennakkoon luettavaksi toimittajille, vaan media sai teoksen käsiinsä aamukahdeksalta eli tunti ennen Rinteen esiintymistä julkistuksen yhteydessä. Aikataulu käytännössä estää kirjan väitteiden välittömän tarkastamisen muista lähteistä, mikä kuuluu hyvän journalismin periaatteisiin. Kirjassa on 350 sivua.

Soini: Olisi voinut tulla Sipilä-Soini-Rinne-kolmikko

Perussuomalaisten vuoden 2015 puheenjohtaja Timo Soini pelkäsi Rinteen tulkinnan mukaan tilannetta, jossa sdp on pääasiallinen oppositiopuolue ja perussuomalaiset ovat Sipilän hallituksessa tekemässä miljardileikkauksia.

Soini vahvistaa kirjassa, että hän olisi halunnut demarit hallitukseen, ja että hän puhui sdp-yhteistyön puolesta keskustalle.

– Pidin demareille ovea auki ja sanoin, että katsokaa nyt, ei se oppositio välttämättä teille ensi kerralla vaalivoittoa tuo, Soini oli sanonut.

– Ei ollut loppuun asti kirjoitettu, että tulisi Sipilän, Soinin ja [Alexander] Stubbin kolmen kopla, vaan olisi voinut tulla kolmikko.

Rinteen näkökulma Urpilaisen kaatoon

Kiinnostavista politiikan käänteistä Rinne avaa kirjassa sitä, miten edellinen sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen haastettiin ja lopulta syrjäytettiin tehtävistään syksyllä 2013 ja keväällä 2014. Noste oli olemassa, koska tuntuva osa demareista koki Urpilaisen olevan valtiovarainministerinä jo liikaakin kokoomuksen makuun.

Viimeinen pisara mielialojen kärjistymisessä oli päätös alentaa yhteisöveroa. Se koettiin suoneniskuksi palkansaajille.

– Kirjaa tehdessä kävi ilmi, että Rinne seuraa erityisellä tarkkuudella kannatuslukuja. Eikä pelkästään sitä, mikä kannatuksen määrä on, vaan missä ihmisryhmissä tyytyväisyys tai tyytymättömyys on, sanoo kirjan kirjoittajista Mörttinen.

Rinteen kampanjapäälliköksi lähti pitkän linjan sdp-vaikuttaja Vesa Mauriala. Kirjassa on aiemmin julkisuudessa leviämätön kuva, jossa ensivaiheen Rinne-tukijat ja ay-aktiivit Aslak Haarahiltunen, Mika Häkkinen ja Paavali Kukkonen tutkailevat fläppipapereille piirrettyä ”yksityiskohtaista suunnitelmaa Antti Rinteen noususta sdp:n puheenjohtajaksi”. Päivämäärä on 2. joulukuuta 2013.

Kirjan tekijöillä on ollut rajauksena Rinteen ja hänen tukijoidensa kokemus tapahtuneesta. Urpilaisen haastattelua kirjassa ei ole.

Perhetaustasta syitä pääministeriyteen

Rinne-kirjasta suuri osa paneutuu pääministerin lapsuuteen, nuoruuteen ja perhetaustaan. Nurmi kuvaa siltä puolelta löytyneen runsaasti ennen kertomatonta aineistoa.

– Vaikkapa Rinteen Wikipedia-sivu on hyvin pinnallinen ja painottuu tähän nykyiseen poliittiseen vaikuttamiseen. Jo ennen ay-uraakin hänellä oli kuitenkin lähes 40 vuotta elämää takana. Kirjamme on ennen kaikkea suku- ja perhetarina, Nurmi kertoo.

– Ideana on yrittää selittää, mitkä tekijät mahdollistivat hänen nousunsa pääministeriksi. Niitä tekijöitä löytyy lapsuudesta ja perhetaustasta.

”Pääministeri hyväksynyt kirjan sisällön”

Nurmen mukaan virallisen henkilökuvan tekeminen oli erilaista kuin aiemmin kirjoittaminen ilman päähenkilön osallistumista – kirjallisuuskielellä ”auktorisoimattomasti” – esimerkiksi presidentti Sauli Niinistöstä.

– Tavoitteena oli saada lisävaloa Rinteen koko elämästä ja persoonasta. Silloin tehtävänä on yrittää saada kuulumaan kohteen oma ääni, tehdä kirjasta näköinen. Metodisesti se on äärimmäisen kiinnostava lähtökohta.

Mörttinen tarkentaa, että kirjassa puhuu kohde, mutta ei kohde yksin. Lopputulos on kohteen hyväksymä.

Nurmi kiistää arvelun, että kirjan sisällöstä tulisi tekijöiden ja pääministerin kesken kiistaa.

– Rinne ei tietenkään ole kirjan kirjoittaja, mutta hänen ja hänet tuntevien kanssa on puhuttu tuntikausia, kymmeniä tunteja. Ensimmäistä kertaa on käyty Rinteen tarinaa läpi hänen lähipiirinsä ja perheensä kanssa. Kokonaisuus on sitten kahden kirjoittajan, tutkimusavustajan, kustannustoimittajan ja tiimin tuotos, joka on Rinteen näköinen, Nurmi kiteyttää Lännen Medialle.