Uutiset

Itse valitut kotityöt sujuvat

Haluatko saada lapsesi osallistumaan kotitöihin? Älä sano näin: Menkääpä tekemään. Sano näin: Mennäänpä tekemään. Näin vinkkaavat kolmen lapsen vanhemmat Johanna ja Kimmo Vieri.

Kimmo Vieri ei oikeastaan edes pidä sanasta kotityö.

– Eivät nämä ole töitä vaan kotona tehtäviä juttuja, jotka kuuluvat kaikille.

Vielä pari vuotta sitten tilanne oli toinen. Johanna Vieri havahtui siihen, että vanhemmat raatoivat kotitöissä eikä aikaa jäänyt juuri muuhun. Tuo oivallus oli käännepiste: nyt aletaan tehdä yhdessä.

– Keskustelimme asiasta porukalla. Kerroimme, että kotona on paljon kaikenlaista tekemistä, mutta kun jokainen osallistuu pienelläkin panoksella, jää myös yhteistä vapaata aikaa, Kimmo Vieri sanoo.

Nykyään jääkaapin ovessa on tarpeen mukaan vaihtuva lista. Siitä 12-vuotias Tuukka ja 10-vuotias Jenina saavat käydä rastittamassa kaksi mieleisintä tehtävää.

Perustehtäviä ovat esimerkiksi astianpesukoneen tyhjääminen tai täyttäminen sekä puiden kärrääminen pannuhuoneen pesään. Joskus listassa voi lukea vaikkapa pullataikinan teko.

5-vuotiaalla Topiaksellakin on oma sarakkeensa. Hän voi valita puolikkaan tehtävää. Vanhemmat hoitavat jäljelle jääneet hommat.

Myös asiantuntijoiden mielestä lapsilta on hyvä vaatia kotitöihin osallistumista iän ja kehitystason mukaan.

Kotitöillä on itse asiassa syvempikin sisältö kuin huushollin järjestyksen pito.

– Velvollisuus huolehtia asioista on osa lapsen terveen kasvun tukemista ja rajojen asettamista, Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) auttavien puhelin- ja nettipalveluiden päällikkö Tatjana Pajamäki sanoo.

Kotitöitä tehdessään lapsi saa tuntea itsensä tarpeelliseksi ja merkitykselliseksi osaksi perhettä.

– Tämä tukee itsetunnon vahvistumista, kasvatusneuvoja Arja Lundán sanoo.

Samalla yhdessä tehdyt kotityöt luovat luottamusta lapsen ja vanhemman välille.

– Kun lapsi tietää, että häneen ja hänen osaamiseensa luotetaan, tekemisen yhteydessä on helpompi ottaa puheeksi joku vakavampikin asia, Lundán toteaa.

Pajamäki huomauttaa, että ystävyyssuhteissa lapset arvostavat itsekin osaajia.

– Kaveriporukoissa avuttomuus ei ole mikään ykkösjuttu.

Kun jo vaippaikäisen ottaa arkisiin askareisiin mukaan, kotityöt juurtuvat luontevaksi osaksi elämää. Jo taaperolle voi antaa ruuanlaiton ajaksi puukauhan käteen tai lapsen voi ottaa mukaan lajittelemaan pyykkejä.

Se, maksetaanko kotitöiden vastineeksi viikkorahaa, on perheissä päätettävä asia.

Lundánin mielestä kotitöistä ei aina tarvitse saada palkkiota.

– Sanallinen kehu saattaa motivoida rahaa enemmän.

Toisaalta pienet palkkiot tai raha voivat tsempata lasta tekemään kotitöitä. Pieni palkka voi auttaa samalla opettamaan rahan arvoa tai kannustaa säästämään.

Vierin perheessä isot lapset saavat tänä kesänä harjoitella kotona kesätöitä, joista kesän päätteeksi maksetaan palkka. Nurmikonleikkuu on osa sopimusta.

– Tuukka alkaa pian olla mopoiässä. Tässä oppii, että kun jotakin tekee, siitä myös saa jotakin. Tällä tavalla voi vähitellen alkaa omalla työllä tienata mopo- ja bensarahoja, Kimmo Vieri sanoo.

Voiko vanhempi vaatia lapselta, että oma huone on pidettävä siistinä, vai onko lapsen huone hänen valtakuntaansa, josta hän saa päättää itse?

– Lasta ja nuorta harvoin haittaavat samat asiat kuin aikuista, Pajamäki huomauttaa.

– Mutta perushygieniasta saa vaatia huolehtimaan. Sienikasvustoja ei tarvitse kenenkään sietää.

Lundán jakaa kasvatukselliset asiat kolmeen kategoriaan. On välttämättömyyksiä, joista vanhempien pitää huolehtia. On asioita, joista voidaan neuvotella, ja asioita, jotka lapsi saa päättää itse.

– Silloin kun kyse on turvallisuudesta tai lapsen kasvun tai kehityksen kannalta olennaisesta asiasta, on aikuisen vastuulla huolehtia siitä.

– Voi siis esimerkiksi olla, että allergiaperheessä täytyy vaihtaa lakanat tosi usein. Jossakin toisessa perheessä sama asia ei ole niin merkityksellinen.

Tai jos koulupöytä on niin sotkuinen, ettei siihen mahdu levittämään koulukirjoja tai että kirjoja ja koepapereita ei edes löydy, lapsen saa kyllä komentaa siivoamaan pöytänsä.

Sen sijaan lapsen kanssa voidaan neuvotella siitä, onko siivouspäivä perjantai vai lauantai.

Myös Vierin perheessä hyväksi havaittu konsti on antaa vaihtoehtoja: Haluatko tyhjätä tiskikoneen vai tehdä salaatin? Käytkö kaupassa tänään vai huomenna?

– Jos yrittää komentaa tekemään jotakin nyt heti, se ei varmasti onnistu. Vaihtoehdot antavat lapselle tunteen, että hän on saanut itse päättää asiasta, Johanna Vieri sanoo.