Uutiset

Itsepalvelukirjastolla venytetään Jukolan kirjaston aukioloaikaa

Jukolan kirjaston aukioloaikoja pidennetään muuttamalla toimintaa osin itsepalvelukirjastoksi. Kirjastotoimenjohtaja Inkeri Jurvanen uskoo, että tarvittavat valmistelut ehditään tehdä syksyn aikana ja aukioloaikoja voidaan pidentää ensi vuoden alussa.

Uudistuksen jälkeen Jukolan kirjastoon pääsee sisälle henkilökohtaisella kortilla iltaisin kello 22 asti sekä viikonloppuisin. Jurvasen mukaan perjantai- ja lauantai-iltaisin kirjasto pysyisi kuitenkin kiinni.

Jurvasen mukaan itsepalveluaikoina kirjastoon asetetaan luultavasti ikäraja.

-18 vuotta on aika tyly ikäraja, mutta 16 vuotta voisi olla sopiva. Nuoremmat voisivat tulla iltaisin ja viikonloppuisin kirjastoon aikuisten kanssa.

Jukolan kirjastossa tehtäviin uudistuksiin on saatu kaupungilta sekä opetus- ja kulttuuriministeriöltä yhteensä 110 000 euroa. Jurvasen mukaan kirjastoon hankitaan syksyn aikana itsepalveluautomaatteja ja sen kameravalvontaa on tehostettaan. Kirjaston kulunvalvonta täytyy järjestää erityisen huolellisesti.

Jurvasen mukaan itsepalvelukirjastot ovat toimineet mainiosti Tanskassa ja Ruotsissa. Kirjastotoimenjohtaja uskoo, että kokeilu onnistuu Jukolassakin hyvin.

– Jos kaikki menee hyvin, voitaisiin itsepalvelun avulla pitää muitakin kirjastoja pitempään auki iltaisin ja viikonloppuisin. Tulevaisuudessa Jukolan kirjasto voitaisiin myös pitää auki koko kesän. Itsepalvelu mahdollistaa varsin isoja aukioloaikojen pidennyksiä, Jurvanen sanoo. (HäSa)