Uutiset

Jaana Sundbergilla vahva paluu

Jaana Sundberg avasi judon kevään kilpailukautensa ottamalla hopeaa lauantaina käydyssä olympiakarsintaturnauksessa.

Tunisiassa oteltu African Open oli luokitukseltaan alimman tason olympiakarsintaturnaus, josta pisteitä irtoaa viidennes vähemmän suhteessa kovimpiin turnauksiin.

Ennen Tunisian kisaa sarjassaan alle 52 kiloa maailman listalla sijalla 10. ollut Sundberg on kuntoutunut syksyn leikkausta vaatineesta käsivammasta hyvällä aikataululla.

– Vaikka vastus ei nyt ollut aivan maailman top-kärkeä, tästä voi alkaa hyvillä mielin kiristelemään kisakuntoa kevään kovempiin Grand Prix – ja Grand Slam -turnauksiin, Riihimäen Judoseuraa edustava Sundberg kertoi.

– Viime syksy ei ollut mitenkään helppo, kun MM-kisojen sijaan vauhtia piti hakea ortopedilta. Onneksi sain kuntoutukseen ja sen aikaiseen harjoitteluun apuja olympiakomitean terveydenhuollosta vastaavilta henkilöiltä ja paluu tatameille ei venynyt liian pitkäksi Rion karsintoja ajatellen.

Muita suomalaisia ei Tunisian kilpailuun osallistunut. (HäSa)

Asiasanat