Uutiset

Jaetun jakamista

Kaikessa äänienkalastelun hurmoksessa unohtuu ratkaiseva tosiasia: tyhjästä on paha nyhjäistä.

Verojen nostaminen ei ole enää älykäs varainhankintakeino nykyaikaisessa globaalissa talouskulttuurissa elävässä kunnassamme.

Hallituksenkin viesti on ollut kunnille viime aikoina tyly. Kun taloustieteilijät puhuvat verokertymän kasvattamisesta palvelutarpeiden rahoittamiseksi, niin se kääntyy yleensä riviedustajan käsityksen mukaan verojen korotustarpeeksi.

Yritysmaailman puolelta on kauhistuttavaa seurata miten yksinkertaistetaan monimutkaisia kansantaloudellisia asioita. Vaahdotaan työllistämisestä unohtaen ylimitoitetun irtisanomissuojan vaikutus ja ainoa mitä tehdään on kansainvälisesti kohtuuttomien sosiaalikustannusten kasaaminen yrittäjien harteille.

Vastuunalaisten olisi ensin ymärrettävä että varat on ensin tehtävä ja sitten vasta niitä voidaan kuluttaa sekä jakaa.

Pääkaupunkiseudulta kuntaan muuttaneena näkee asiat ilman vanhoja uskomuksia ja tapoja, jotka yleensä kangistavat luovaa ja dynaamista ajattelua.

Arvostelu ilman konkrettista ja toteutettavaa ratkaisua on yleinen maakunnan tapa.

On tarkasteltava ydinasioita ja jätettävä jaarittelu sikseen.

Kaupunkimme hyvä sijainti ei yksin riitä. Ihmiset tekevät hengen ja siinä me pärjäämme jo hyvin. Päätökset luovat turvallisuuden perheille ja toimintaympäristön yrityksille. Positiivinen muutos on käynnissä ja sen jatkuminen on varmistettava.

Palvelut, koulut, työpaikat, harrastusmahdollisuudet, talouden kehitysnäkymät ja veroäyri painavat perheiden vaakakupissa mietittäessä uutta asuinpaikkaa. Yrityksille näiden lisäksi on tärkeää kunnan suhtautuminen liiketoimintaan sekä julkisen sektorin tehokkuus.

Positiivisesta kehityksestä seuraa väistämättä verokertymän lisääntyminen: lisää jaettavaa elintärkeisiin kohteisiin.

Jaana Hokkanen

kunnallisvaaliehdokas (kok.)

Hämeenlinna