Uutiset

Jalkakäytävien hoidon uudistus jää puolitiehen

Eduskunnan käsittelyä odottava lakiesitys jalkakäytävien kunnossapidosta on jäämässä omakotiasukkaiden kannalta pahasti puolitiehen.

Jos lakiesitys aikanaan hyväksytään, kunnilla on velvollisuus ottaa hoitoonsa pientalovaltaisten alueiden jalkakäytävät sellaisilla kohdilla, joissa hoidon taso vaihtelee tai hoitovelvoitteet jakautuvat epätasaisesti.

Käytännössä jälkimmäinen rajaus takaa sen, että esimerkiksi lähes kaikki Hämeenlinnan omakotialueiden jalkakäytävät siirtyvät kaupungin tai sen palkkaamien urakoitsijoiden hoidettaviksi. Omakotialueillamme jalkakäytävä kun kulkee yleensä vain toisella puolen katua, ei molemmilla.

Uudistus on sinänsä kannatettava, sillä omakotitaloissa asuvien ikääntyvien mummojen ja pappojen ei sen jälkeen tarvitsisi enää murehtia, kuka kolaisi sataneen lumen ja varsinkin lumiauran jalkakäytäville heittämät painavat lumipaakut pois.

Omakotiasujien kannalta lakiesitys ei kuitenkaan tuo muutosta tontinomistajien nykyiseen eriarvoiseen kohteluun.

Kaupunki tai kunta ei nimittäin suinkaan ota ilmaiseksi jalkakäytäviä hoitaakseen. Lakiesityksen nykyinen muotoilu mahdollistaa sen, että aurauksen kulut voidaan veloittaa kiinteistönomistajilta.

Fyysinen rehkiminen on siis jäämässä entistä vähemmälle, mutta maksu jalkakäytävän hoidosta lankeaa sille, jonka tontin reunassa jalkakäytävä kulkee. Jalkakäytävättömällä puolella katua asuvat sen sijaan ei maksa lystistä mitään.

Maksun määräytyminen jatkaa siis kummallisen yksisilmäistä ajattelutapaa, joka tekee jalkakäytävästä tontinomistajan kustantaman ylellisyystuotteen, jota kaikki kaupunkilaiset saavat käyttää.

Viime vuosina kehitys on sentään kehittynyt niin, että lumitöiden urakoitsijalla teettämisen kustannuksista on osan voinut vähentää kotitalousvähennyksenä verotuksessa. Mitenhän vähennysoikeuden muuten käy uudistuksen jälkeen?

Hämeenlinnassa asukasyhdistykset tekivät jo vuonna 2000 kaupunginvaltuustolle kunnallisaloitteen, jossa toivottiin yksityistonttien jalkakäytävien kunnossapidon siirtämistä kaupungille.

Esikuvana asukasyhdistykset pitivät tuolloin Nokiaa, jossa kaupunki oli huolehtinut kunnossapitotehtävistä korvauksetta 1990-luvun puolivälistä lähtien.

Aloite ei johtanut suureen uudistukseen, sillä kaupunki ei halunnut itselleen uusia, lakiin perustumattomia kustannuseriä.

Aloitteen jälkeen tosin ryhdyttiin kokeilemaan jalkakäytävien hoidon keskitettyä kilpailuttamista Kaurialan omakotialueella, jossa kokemukset ovatkin olleet pääosin myönteisiä. Siellä kaupunki on kilpailuttanut ja tontinomistajat maksaneet viulut.

Mikäli eduskunta aikanaan hyväksyy lain esitetyssä muodossa, näyttääkin Kaurialan mallista tulevan vallitseva tapa hoitaa omakotialueiden jalkakäytävät.