Uutiset

Jälkiehkäisystä tulee täysin reseptivapaata

Jälkiehkäisyn saaminen helpottuu kevään aikana. Tähän asti ilman lääkärin reseptiä jälkiehkäisyvalmisteita on myyty apteekeista ainoastaan yli 15-vuotiaille naisille. Jatkossa ei-toivotun raskauden estämiseen tarkoitetut jälkiehkäisyvalmisteet ovat reseptivapaita kaikille naisille.

Täyden reseptivapauden tavoitteena on vähentää entisestään teiniraskauksia, todetaan lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimeasta.

Ikärajojen poistuminen on ollut pitkäaikainen toive ja tavoite myös Väestöliitossa.

– 15 vuoden ikäraja on tuntunut keinotekoiselta. Reseptin hakeminen ja lääkäriin hakeutuminen ovat vieneet arvokkaita tunteja, jotka ovat voineet heikentää valmisteen tehoa. Kyse on kuitenkin hätätilanteessa otettavasta valmisteesta, toteaa Väestöliiton nuorisolääkäri Miila Halonen, joka kirjoitti jälkiehkäisyn reseptivapaudesta myös blogissaan.

Jälkiehkäisyvalmistetta on myyty Suomessa vuodesta 2002 lähtien. Fimean tilastojen mukaan vuosina 2013 ja 2014 myytiin yhteensä noin 200 000 jälkiehkäisypakkausta.

Fimeasta muistutetaan, että jälkiehkäisyä ei ole tarkoitettu korvaamaan tavanomaisia ehkäisymenetelmiä. Lisäksi apteekkien henkilökunnan on jatkossakin annettava lisäneuvontaa valmisteen käytöstä, ja nuoret jälkiehkäisyä hakevat asiakkaat ohjataan ehkäisyasioissa lääkärin puheille.

Asiasanat

Päivän lehti

29.11.2020

Fingerpori

comic