Uutiset

Janakkala ei ole neuvotellut Lopen eikä Hausjärven kanssa

Janakkalan perusturvajohtaja Matti Valtonen sanoo, ettei Janakkala ole saanut mitään virallisia yhteydenottoja Lopelta tai Hausjärveltä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisasiassa.

-Epävirallisesti on joitain keskusteluja käyty, ei muuta.


Sosiaalitoimi mukaan

Janakkala valmistelee parhaillaan Hattulan kanssa yhteistoiminnan laajentamista. Kunnathan ovat järjestäneet yhteistyössä perusterveydenhuollon jo vuoden 2009 alusta lähtien, ja tulevaisuudessa samaan yhteistyökuvioon aiotaan lisätä myös sosiaalitoimi.

Sosiaalitoimi otetaan mukaan, koska laki niin vaatii. Kyse on Paras-lain toisesta vaiheesta, jonka mukaan kuntien on tulevaisuudessa hoidettava terveydenhuolto ja sosiaalitoimi vähintään 20 000 asukkaan yksiköissä. Nykyään 20 000 asukkaan vähimmäisraja on koskenut terveydenhuoltoa.

Uudet kuviot otetaan käyttöön joko vuoden 2013 alussa tai viimeistään vuoden 2015 alussa. Janakkalan ja Hattulan on tarkoitus päättää yhteistyöstään elokuussa.

Suunnitelmissa on, että kunnat perustaisivat yhteisen perusturvalautakunnan, joka hallinnoisi molempien kuntien perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen asiat.


Riihimäen seudulla pattitilanne

Matti Valtonen pahoittelee Riihimäen seudun tilannetta.

-Se on erittäin vaikea, mutta asia ei liity mitenkään meidän selvittelytyöhön. Me emme käy useampia neuvotteluja samaan aikaan, vaan meillä on vain tämä Hattula-Janakkala-systeemi, Valtonen korostaa.

Aina silloin tällöin joku Hausjärven tai Lopen poliitikoista on heittänyt esiin Janakkala-kortin, mutta Valtonen sanoo, ettei näille heitoille ole oikeasti mitään taustaa.

-Olemme lähinnä kiusaantuneita, kun annetaan ymmärtää, että meillä olisi jotain kovastikin menossa… Kyllä he joutuvat selvittämään tilanteensa itse.

Valtonen sanoo olevansa murheellinen siitä, etteivät Riihimäki, Loppi ja Hausjärvi ole päässeet ratkaisuun terveydenhuollon ja sosiaalitoimen järjestämisestä.

-Tilanne on erikoinen. Nehän päästävät valtion sanomaan, mitä niiden pitää tehdä. Ne antavat omista käsistään pois tämän asian, Valtonen sanoo. (HäSa)