Uutiset

Janakkalan Heinäjoen koulusta kaksiopettajainen ensi syksynä

Heinäjoen kolmiopettajainen koulu muuttuu kaksiopettajaiseksi ensi lukuvuonna, sillä koulun oppilasmäärä on ensi syksynä vain 25.

Janakkalan kasvatus- ja koulutuslautakunta käsitteli asiaa keskiviikkona päättäessään peruskoulujen tuntiresursseista.

Heinäjoen koulun oppilasmäärän pieneneminen on ollut tiedossa jo jonkin aikaa, ja koulun johtokunta yritti helmi-maaliskuussa houkutella kouluun oppilaita Turengista. Markkinointi ei kuitenkaan johtanut tulokseen.


Uusia luokkia kolmelle koululle

Tuntiresursseihin liittyy muitakin muutoksia. Tervakosken, Turengin ja Leppäkosken kouluihin perustetaan uudet opetusryhmät isojen opetusryhmien purkamiseksi.

Tervakosken ja Turengin kouluihin palkataan kumpaankin uusi määräaikainen luokanopettaja ensi syksynä. Sitä varten kasvatus- ja koulutuslautakunta esittää 36 000 euron lisärahaa kuluvan vuoden budjettiin.

Myös lukio-opetus tarvitsee tänä vuonna lisärahaa, sillä oppilasmäärä kasvaa. Turengin lukiossa lisäys on 18 oppilasta ja Tervakosken lukiossa 21. Lisärahaa tarvitaan Tervakosken lukiota varten 17 000 euroa.

Lisämäärärahoista päättää myöhemmin valtuusto. (HäSa)