Uutiset

Janakkalan sairaala siirtyy moduulijakoon

Janakkalan sairaalan uudisrakennus otetaan käyttöön huhti-toukokuun vaihteessa. Muuton yhteydessä sairaala luopuu nykyisestä osastojaosta ja ottaa käyttöön uuden moduulijaon.

Uudisosaan sijoitetaan viisi moduulia, ja nykyisiin osasto 1:n tiloihin tulee kolme moduulia.

Seitsemänpaikkaiseen muistimoduuliin tulee tutkimus- ja intervallihoitopaikkoja.

Koko terveyskeskusalueenkin remontti on parhaillaan suunnittelussa. Tekninen johtaja Anna-Mari Ahonen sanoo, että se toteutettaneen paloittain.

Ensimmäinen korjauskohde on todennäköisesti entinen puuvanhainkoti, joka voisi toimia muiden remonttien aikana väistötilana. (HäSa)