Uutiset

Janakkalan vaalipaneeli: Janakkalaan povattiin veronkorotusta

 

Kaikki Janakkalan poliittiset ryhmät ovat yhtä mieltä siitä, että veroprosenttia on korotettava tulevalla vaalikaudella. Korotuksen tasosta sentään on sunnuntaisen keskustelun perusteella eri kantoja.
 
Janakkalan nykyinen veroprosentti on 19,75. Demarien Reijo Löytynojan mukaan siihen voisi tulla 0,25 prosenttiyksikön korotus. Toisessa ääripäässä oli vasemmistoliiton Lauri Levanto, joka puhui jopa 1–1,5 prosenttiyksikön korotuksesta.
 
Myös maksuja voitaisiin nostaa
 
Levanto sanoi, että myös kunnallisia maksuja voitaisiin nostaa.
 
– Yksi tai maksuluokkaa voisi tulla kunnallisten palvelujen yläpäähän lisää.
 
Muut puolueet kannattivat 0,25–0,50:n tasoista korotusta. Poikkeuksen teki keskustan Merja Taponen, joka ei suostunut ”huutokauppaan”. Hänkin kuitenkin sanoi, että korotus tulee.
 
– Koko maa on sellaisessa tilanteessa, ettei tiedä, minkälainen romahdus on tulossa, Taponen korosti.
 
Levannon mielestä Janakkalan veroprosentti ei kuitenkaan saa olla merkittävästi korkeampi kuin naapurikunnissa. Merja Taponen huomautti, että ero Hämeenlinnaan on nykyään enää 0,25 prosenttiyksikköä.
 
Koko keskustelua leimasi paljolti yksimielisyys. Kaikki olivat tietysti janakkalalaiseen tapaan kuntaliitosta vastaan. Lisäksi demarit toivat esiin vihreää ja turvallista ympäristöä, johon Petri Ojanen (vihr.) kommentoi, että vihreys on tuttua hänenkin puolueelleen.
 
Palveluseteli esillä
Keskustelun vetäjä Pertti Lampinen koetti saada esiin eroja, ja jotain sentään löytyikin. Kokoomuksen Martti Lindell toi esiin useassa puheenvuorossa palveluseteliä, kun taas vasemmistoliiton Levanto puhui yksityistämisen uhkasta ja Löytynoja siitä, että toistaiseksi palvelusetelistä on ollut enemmän kuluja kuin hyötyä.
 
Turenki-Tervakoski-taistelua ei keskustelussa kuultu, vaikka puheenjohtaja toi Tervakosken asioita varta vasten esille. Tervakoskella asuva Ojanen kehui, että Tervakosken palvelut ovat nyt ”ihan hyvät”.
 
Spekulaatioon siitä, mitä tapahtuisi, jos Tervakosken tehdas lopettaisi toimintansa, panelistit vastasivat, että sellainen olisi katastrofi mille tahansa kunnalle.
 
– Sellaista ei ole näköpiirissä, Löytynoja korosti. 
 
Yleisöä Janakkalan paneeli keräsi viisi henkeä, joista yksi ei ole ehdolla vaaleissa.