Uutiset

Janakkalan valtuusto hyväksyi Eväsojan kaavan

Tervakosken Eväsojan kiistelty asemakaava sai vihdoin hyväksynnän Janakkalan valtuustolta maanantai-iltana. Kaavahan oli jo runsas vuosi sitten valtuuston käsiteltävänä, mutta tuolloin se palautettiin valmisteluun äärimmäisen tiukan äänestyksen jälkeen.

Kaavaehdotus oli uudestaan teknisen lautakunnan ja kunnanhallituksen käsittelyssä, mutta sitä ei muutettu. Molemmissa elimissä asiasta tosin äänestettiin.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Merja Taponen (kesk.) selvitti, että viime vuonna valtuusto ei oikeasti ottanut kantaa itse kaavaan, koska asian siirtoesitys tuli kokouksessa hyvin varhaisessa vaiheessa.

-Nyt asia on valtuuston käsissä. Se voi joko hyväksyä tai hylätä kaavan, Taponen sanoi.

Valtuusto päätti siis hyväksyä, eikä edes äänestänyt asiasta.

Eväsojan alueen kaava käsittää 40 omakotitonttia. Alue sijaitsee moottoritien ja vanhan kolmostien välissä.

Valtuusto hyväksyi myös kunnan rakennemallin sekä viime vuoden tilinpäätöksen. Rakennemallista äänestettiin, samoin Pia Nylundin (sd.) ehdottamasta 55 000 euron nuorten työllistämisrahasta, joka ei mennyt läpi. (HäSa)