Uutiset

Janakkalan veroprosenttiin tulossa pieni korotus

Janakkalan kunnanhallitus esittää, että veroprosenttia nostettaisiin ensi vuodeksi 0,25 prosenttiyksiköllä. Ensi vuoden veroprosentti olisi siten 19,75.

Kunnan veroprosentti on ollut 19,5 viime ja tänä vuonna. Kaksi vuotta sitten veroprosenttia nostettiin puolella prosenttiyksiköllä.


Tulovero tuo 51 miljoonaa

0,25 prosenttiyksikön korotus ensi vuonna on ollut kunnan suunnitelmissa jo noin kahden vuoden ajan. Korotettu veroprosentti tuo kunnalle noin 51 miljoonan euron verotulon eli 600 000 euroa enemmän kuin nykyinen veroprosentti.

Kiinteistöveroprosentit ovat jäämässä Janakkalassa ennalleen. Vakituisen asunnon veroprosentti on 0,35, muiden asuinrakennusten 0,90, yleinen kiinteistövero 0,80 ja yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistövero 0.

Kunnanhallitus ei ollut päätöksessään yksimielinen. Reijo Löytynoja (sd.) esitti, ettei veroprosenttia nostettaisi. Löytynojan kannalla olivat muutkin demarit sekä vasemmistoliiton edustaja. Äänestystulos oli siten 5-4.

Myös kiinteistöveroista äänestettiin, sillä vasemmistoliiton Jaana Kivistö esitti, että kunta ottaisi käyttöön kahden prosentin kiinteistöveron rakentamattomille rakennuspaikoille.

Ehdotus ei saanut äänestyksessä tarpeeksi kannatusta. Äänestystulos oli jälleen 5-4.

Veroprosenteista päättää lopullisesti kunnanvaltuusto ensi viikolla.


Naapuritkin korottavat

Hämeenlinnakin on nostamassa veroprosenttiaan ensi vuodeksi. Esityksen mukaan korotus olisi 0,5 prosenttiyksikköä, ja uusi veroprosentti olisi 19,5. Hämeenlinna aikoo korottaa myös kiinteistöveroja.

Hattulan veroprosentti on 19,25. Hattula ei aio nostaa sitä, mutta kiinteistöveroihin on tulossa korotuksia. (HäSa)