Uutiset

Janalle mitaleita am- ja pm-maastoista

Helsyn, Nåidin ja Uudenmaan piirin 9–15-vuotiaiden maastojuoksumestaruudet ratkottiin Lohjalla lauantaina. Samassa yhteydessä juostiin myös yli 15-vuotiaiden aluemestaruusmaastot.

Janakkalan Janan juoksijat voittivat kaksi piirinmestaruutta ja lisäksi tuli myös kaksi hopeaa ja kaksi pronssia sekä hopeaa M19-sarjan aluemestaruusmatkalta.

Janan Olli Harju juoksi P14-sarjan kolmen kilometrin matkalla voittoon henkilökohtaisella ennätyksellään 11.48. Toiseksi tullut Länsi-Uudenmaan Urheilun Ville Savolainen jäi voittoajasta yli puoli minuuttia.

Toinen piirinmestaruus tuli P13-sarjan tiukassa kilpailussa kahden kilometrin matkalla, kun Matias Mononen juoksi ajan 7.38. Hopealle tässä sarjassa kiri Janan Sulo Aalto ajalla 7.48. Matias Lautamäki sijoittui kuudenneksi ajalla 8.06. Niklas Nokka oli 13:s ajalla 9.05.

T15-sarjan kolmella kilometrillä Janan Sanni Kuusinen juoksi pronssia aikaan 12.30 jääden voittoajasta tasan minuutin. Janan Veera Lahtinen juoksi samalla matkalla ajan 13.39 sijoittuen kuudenneksi ja Jenna Pohjonen sijoittui kahdeksanneksi ajalla 14.37.

T12-sarjan kahden kilometrin matkalla Janan Ilona Mononen, Sanni Kuusinen ja Pinja Kourula tekivät henkilökohtaiset ennätyksensä. Mononen juoksi hopeaa ajalla 8.10 ja Kuusinen pronssia ajalla 8.25. Pronssista käytiin tiukka kilpailu, sillä Kourula juoksi neljänneksi ajalla 8.26.

T14-sarjan kolmella kilometrillä kaikki kilpailijat juoksivat henkilökohtaiset ennätyksensä. Janan Saaga Mäkitammi juoksi ajan 14.11 sijoittuen kuudenneksi. Ella Pullinen oli yhdestoista ajalla 16.25. T11-sarjassa Lotta Jalonen teki myös henkilökohtaisen ennätyksensä (4.24) kilometrin matkalla.

Alumestaruusmaastoissa Janan Janne Niemi juoksi kuuden kilometrin matkalla miesten sarjan kahdeksanneksi kauden parhaalla ajallaan 20.51. Ismaeel Nakuda juoksi samalla matkalla ajan 25.33 (24:s).

M19-sarjan neljällä kilometrillä Janan Jere Kommio juoksi hopealle henkilökohtaisella ennätyksellään 14.18. Samalla matkalla M17-sarjan Ville Laakso juoksi myös ennätyksensä (14.37) sijoittuen kymmenenneksi.

Asiasanat

Päivän lehti

1.12.2020

Fingerpori

comic