Uutiset

Janan Lauri Stenroth korkeuden neljäs

Janakkalan Janan Lauri Stenroth onnistui hienosti Kalevan kisojen päätöspäivänä ja hyppäsi korkeusfinaalin neljänneksi tuloksella 203, joka sivuaa hänen kauden parastaan. Sen hän ylitti karsinnassa.

Mestaruuden voitti Tampereen Pyrinnön Jussi Viita, joka ylitti 220 ensimmäisellään ja jätti Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Osku Torron kakkoseksi samalla tuloksella. Tavoitteena ollut MM-raja (228) jäi haaveeksi. Pronssia sai Turun Urheiluliiton Samuli Eriksson (209).

– Todella hyvä sijoitus, sama kuin aiemmin parhaani (2007). Myös tulos oli sikäli hyvä, että kausi on ollut taas todella vaikea. Hallikaudesta alkaen akillesjänteet ovat vaivanneet. Se ei ole uutta, viitisen vuotta ne ovat vaivanneet, Stenroth kertoi.

26-vuotias janalainen tuli kisoihin tilastoseitsemäntenä. Finaalissa Stenroth ylitti korkeudet ensimmäisellään ja kukisti saman 203 ylittäneet Richard Östmanin ja Markus Sandbackan.

– Kisa eteni tavoitteen mukaisesti. Tällaisessa tasaisessa kisassa on tärkeää mennä ensimmäisellä yli. Tehoja löytyi nyt hyvin ja jopa 206–209 olisi voinut mennä, Stenroth jatkoi.

– Kilpailen loppukaudesta ehkä kolme kilpailua, akillesjänteiden mukaan. Katsotaan miltä tuntuu tämän jälkeen.

Kaudesta 2004 lähtien kymmenen vuoden ajan Stenroth on ylittänyt joka kaudella vähintään 202. Ennätys on 210 ja pistesijoja on Kalevan kisoissa tullut useita.

Janakkalan Janalle Vaasan Kalevan kisaviikonloppu oli menestyksekäs. Stenrothin neljännen sijan lisäksi Jutta Heinonen sai seitsenottelussa pronssia ja 17-vuotias Niko Koskinen sivusi seiväskarsinnassa kauden parastaan 500 (11:s). (HäSa)

Asiasanat