Uutiset

Jännitteet kasvavat talousjättien välillä - Kiina vie ja Yhdysvallat ostaa entistä enemmän

Helsinki
08.06.2018, 10:42

Talous

Kiinan kauppataseen ylijäämä Yhdysvaltojen kanssa kasvoi entisestään toukokuussa, viralliset tullitilastot kertovat. Kauppataseen ylijäämä kasvoi 11,7 prosenttia viime vuoden toukokuuhun verrattuna ja oli yhteensä noin 20,8 miljardia euroa. Yhdysvalloissa ostettiin siis selvästi enemmän kiinalaisia tuotteita kuin Kiinassa yhdysvaltalaisia.
Kiinan kokonaistuonti kasvoi toukokuussa 26 prosenttia viime vuoden toukokuuhun nähden, kun vienti kasvoi 12,6 prosenttia.
Kaupan kasvua selittää todennäköisesti se, että kiinalaiset vientiyritykset ovat hamstranneet ulkomailta tarvitsemiaan tuotteita ennen mahdollisten uusien tullien voimaanastumista.
– Tavallista korkeammat toukokuun lukemat johtuvat siitä, että kauppaneuvottelujen tulos on epävarma. Siksi Kiinaan on ostettu vientituotteisiin tarvittavia osia ulkomailta nopeutetussa tahdissa, ekonomi Iris Pang kertoi uutistoimisto Bloombergille.

Tullisuunnitelmat kuin Damokleen miekka

Uudet kauppataseluvut saattavat terästää Yhdysvaltojen tahtoa asettaa kiinalaisille tuotteille uusia tulleja ehkä jo ensi viikolla. Kiina on sanonut, että uudet tullit mitätöisivät edellisten kahden kuukauden kauppaneuvottelut maiden välillä.
Kiinalaistuotteiden yllä uhkaavasti roikkuvien tullien arvo saattaisi olla jopa 42,4 miljardia euroa.
Kauppataseen epätasapaino on Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin mielestä seurausta Kiinan epäreiluista kauppakäytännöistä. Trump on vaatinut kauppataseen ylijäämän pienentämistä 170 miljardilla eurolla kahden vuoden aikana.
Muun maailman kanssa Kiinan kauppatase liikkuu toiseen suuntaan: viime vuoden toukokuuhun verrattuna kauppataseen ylijäämä on pudonnut 38,9 prosenttia 21,9 miljardiin euroon.

STT

Kuvat:

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi