Auto hautautui mutaan maanjäristyksen runtelemalla kadulla torstaina Sapporossa, Hokkaidon suuurimmassa kaupungissa Japanissa.
Uutiset

Japanin Hokkaidossa maanjäristys, kaksi kuoli, kymmeniä ihmisiä kateissa, rakennuksia ja teitä sortui

Vahingoittunut hiilivoimala suljettiin. Japanin toiseksi suurin saari joutuu odottamaan viikon ennen kuin sähköt palautuvat.

Voimakas maanjäristys runteli Japanin toiseksi suurinta pääsaarta Hokkaidoa torstaina. Järistyksen magnitudi oli 6,7 ja se tapahtui 66 kilometrin syvyydessä, kertoi Yhdysvaltojen geologinen tutkimuslaitos.

Järistyksen keskus oli noin 110 kilometriä saaren suurimmasta kaupungista Sapporosta kaakkoon, kertoi uutistoimisto Reuters.

Ainakin kaksi ihmistä kuoli. Useita taloja sortui ja 32 ihmistä kadonnut ihmistä etsitään.

Järistys vahingoitti saaren suurinta hiilivoimalaa, josta toimitetaan energia noin puolelle saaren 5,4 mljoonasta asukkaasta jouduttiin sulkemaan. Japanin kauppaministeri Hiroshige Seko arvioi, että sähköjen palautuminen koko saarelle kestää viikon.

Pieni kylä katosi

Maanjäristys iski seuraavana päivänä sen jälkeen, kun saarivaltiossa tuhoa kylvänyt Jebi-taifuuni laantui. Järistys kesti lähes minuutin, jonka aikana ihmiset putoilivat sängyistään ja tiet sortuivat, kertoi uutiskanava CNN.

Järistyksen keskipisteessä, Atsuman kylässä, noin 20 ihmistä on kateissa Atsumassa. Järistys pyyhkäisi 40 asukkaan kylän talot maahan.

Ainakin viisi kylän asukasta hautautui kivimurskaan, valtiollinen televisiokanava NHK kertoi

Liikenne pysähtyi

Lennot ja julkinen liikenne saarella ovat pysähdyksissä, kertoi NHK.

Jälkijäristykset jatkuivat torstaina. Niitä voi tulla vielä viikon ajan, mikä vaikeuttaa pelastustöitä romahtaneista rakennuksista.

4 000 armeijan sotilasta on lähetty auttamaan jälkitössä. Pääministeri Shinzo Abe lupasi, että heitä voidaan lähettää tarvittaessa 21 000 lisää.

Heinäkuussa Japanissa kuoli 200 ihmistä tulvien aiheuttamissa maanvyöryissä. Kymmenet kuolivat poikkeuksellisen kuumissa helteissä.

15 tuoreinta

Päiväkohtaisia uutisia

syyskuu 2018
ma ti ke to pe la su
« elo    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930