Uutiset

Jarkko Riihimäki vaihtaa FC:stä Härmään

FC Hämeenlinnan kanssa vuoden sopimuksen talvella allekirjoittanut Jarkko Riihimäki on purkanut sopimuksensa ja jatkaa uraansa Hämeenlinnan Härmässä.

Veikkausliigaakin pelannut Riihimäki on edustuskelpoinen Härmän nutussa jo perjantaina, jolloin vihreäpaidat kohtaavat TPV:n kakkosjoukkueen.

Riihimäki pelasi FC:n kauden avausottelussa täydet minuutit, mutta joukkueen terveystilanteen kohentuessa miehelle on jäänyt varamiehen rooli. FC Hämeenlinnasta kerrotaan, että kauden edetessä Riihimäelle olisi ollut käyttöä, mutta mies itse janosi enemmän peliaikaa. Näin ollen Härmä saa huomattavan vahvistuksen riveihinsä taistelemaan Tampereen Satakunnan Kolmosen lohkon kärkipaikoista.

FC Hämeenlinnan puheenjohtaja Arto Viljanen näkee Riihimäen siirron osoituksena siitä, että yhteistyötä hämeenlinnalaisessa jalkapalloilussa voidaan tehdä edelleen hyvillä mielin.

-Tässä viime päivinä on keskustelu joillain tahoilla lähtenyt hieman harhateille. Edelleen varmasti jokaisen seuran pohjimmaisena tarkoituksena on kehittää paikallista jalkapalloa. Näin se on myös minulla henkilökohtaisesti, kertoo Viljanen.

Riihimäen siirron myötä FC Hämeenlinnan vahvuus on 22 pelaajaa sisältäen maalivahdit. (HäSa)

Päivän lehti

27.1.2020