Uutiset

Järvien ja pohjaveden pinnat pian ennätyksellisen alhaalla

Kuiva kesä on saanut järvien ja pohjavesien pinnat sekä jokien virtaamat lähes ennätyksellisen alhaisiksi Hämeessä.

Hämeen ympäristökeskuksen mukaan erityisesti säännöstelemättömien järvien pinnat ovat paikoitellen jopa useita kymmeniä sentimetrejä ajankohdan keskiarvon alapuolella. Esimerkiksi Hauholla Iso-Roineveden pinta on jo 35 senttiä keskiarvoa alempana ja Lammin Pääjärvelläkin pinta on 14 senttiä normaalia alempana.

Myös pohjavedet ovat Hämeessä huomattavasti ajakohdan keskiarvoa alempana. Moreenipitoisilla alueilla pinta on jopa 80 senttiä tavanomaisen alapuolella.

Ympäristökeskuksen mukaan elokuun kuluessa useat kaivot saattavat kuivua, ellei pian saada runsaita sateita. (HäSa)