Uutiset

Järviruohot saivat kyytiä kantakaupungissa

Järviruohojen niitto Hämeenlinnassa on tänä kesänä keskittynyt pitkälti kantakaupungin alueelle. Asialla ovat olleet Katumajärven suojeluyhdistys, Vanajavesikeskus ja Hämeenlinnan kaupunki.

Urakka alkaa olla päätöksessä. Kaupunki lopetti niitot perjantaina Aulangon tekosaarten kohdalla.

Vesistöasiantuntija Suvi Mäkelä Vanajavesikeskuksesta kertoo, että niittoja on tänä kesänä tehty Vanajavedellä Virvelinrannassa, Vikmaninlahdella, Arolahdella, Hatunniemessä, Tokeensuonlahdella, Lusinlahdella, Retulansaaressa ja Kutalanjoen suulla.

Hämeenlinnan kaupunki aloitti niitot kuluneella viikolla. Tosin Rengossa niitettiin jo heinäkuussa.

-Renkajokea niitettiin Rengon keskustassa jo seitsemäs heinäkuuta kirkon alapuoliselta osuudelta, koska se haluttiin tehdä ennen Renkoviikkoa, kertoo metsätalousteknikko Seppo Suoranta Hämeenlinnan kaupungilta.

-Tällä viikolla aloitimme Eteläisistä, Tuuloksesta ja Lammilta. Sitten siirryimme kantakaupungin alueelle.

Töitä on tehty mm. Katuman ja Miemalanselän venerannoilla, Lammassaaressa, Idänpään venerannassa ja Kahiliston rannassa.

Torstaina niitto eteni kaupungin keskustaan Verkatehtaan rantaan. Perjantaina edettiin Linnanpuiston rannasta rautatiesillan kautta Aulangolle päin. Tekosaaret oli tarkoitus saavuttaa perjantai-iltana.

Kantakaupungin alueella niittojäte toimitetaan Kiertokapulalle kompostoitavaksi. Maaseudulla jäte kasataan läjiksi maanomistajan osoittamiin paikkoihin. (HäSa)